Papiamentoa puhumassa – Curaçao

Alankomailla eli Hollannilla on Karibianmerellä useita saariomistuksia, jotka ovat kuuluneet Hollannille jo vuosisatoja. Nämä saaret ovat kahdessa eri ryhmässä. Me DX-kuuntelijat olemme kuunnelleet yleisradioasemia useimmilta näiltä saarilta ja tunnemme nimet Aruba, Curaçao, Bonaire, Sint Maarten, Sint Eustatius ja Saba varsin hyvin.

Kolme ensiksi mainittua muodostavat Alankomaiden Windward-saarten ryhmän ja kolme viimeksi mainittua Alankomaiden Leeward-saarten ryhmän.

Karibianmeren saarivaltiot ja siirtomaat, joita nykyisin kutsutaan sivistyneemmin merentakaisiksi maakunniksi, muodostavat melkoisen tilkkutäkin. Saaria on paljon ja niiden omistussuhteet menevät ristiin rastiin. Historian saatossa saaret ovat vaihtaneet omistajaa tai hetkellistä valtiasta ties kuinka monta kertaa. Löytöretkeilijät — Kolumbuksesta alkaen — eivät jättäneet jälkeensä pysyviä omistuksia. Kolumbus rantautui ensimmäiseksi jollekin Bahamasaariin kuuluvalle saarelle — kukaan ei tiedä varmuudella mille saarelle. Bahamasaaret on nykyisin itsenäinen maa kuuluttuaan satoja vuosia Isolle Britannialle. Trinidad sai nimensä Kolumbukselta, mutta sekin joutui brittien haltuun. Jäikö alkuperäisistä alkuasukkaiden käyttämistä nimistä mikään eloon? No kyllä jäi, ainakin yksi. Haiti.

Tässä tilkkutäkissä on myös pohjoismaalaisiakin ”jalanjälkiä”. Nykyiset Yhdysvaltain Neitsytsaaret kuuluivat alkuaan Tanskalle, joka myi ne Yhdysvalloille pilkkahinnasta vuonna 1917. Ruotsi oli ostanut 1784 Ranskalta Saint Barthélemyn, jonka se myi takaisin sata vuotta myöhemmin. Tuon historiallisesti lyhyehkön episodin muistona saaren pääkaupungin nimi on edelleen Gustavia, Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n mukaan.

1600- ja 1770-luvuilla eurooppalaiset merirosvot järjestelivät Karibianmeren saarten omistuksia ja hallintaa uuteen uskoon omien mielihalujensa mukaisesti. Espanjalaisten kulta- ja hopeakuormissa kohti itää ponnistelleiden karavelien lastit houkuttelivat alueelle äkkirikastumisesta kiinnostuneita melkein kuin lottoajia Suomessa. Rikastumisen todennäköisyys vain oli suurempi kuin lotossa.

Toisen maailmansodan aikana eräs saksalainen sukellusvene ampui öiseen aikaan kanuunallaan suorasuuntaustulella Aruban öljysäiliöitä. Sekä Aruballa että Curaçaolla on Shellin öljynjalostamoita, missä jalostetaan Venezuelan raakaöljyä.

Aruballa ja Curaçaolla olen tehnyt useita välilaskuja lennoilla Keski- tai Etelä-Amerikkaan tai sieltä Eurooppaan, sillä ennen muinoin KLM:llä oli tällainen kiva yhteys Amsterdamista Guatemalaan, ja lensin sillä lukuisia kertoja. Lento kesti tosin 28 tuntia, mutta välilaskupaikkojen valikoima oli houkutteleva. Viikonpäivästä riippuen ne sisälsivät Trinidadin, Curaçaon, Aruban, Maiquetían Venezuelassa, Panamán tai Costa Rican San Josén ja päätepisteenä Ciudad de Guatemalan. Myös KLM:n  lento Limaan teki välilaskuja joillakin mainituista paikoista. Eri viikonpäivinä yhdistelmä oli erilainen, yleensä kolme näistä mainituista sisältyi samalle lennolle.

Suomen Guatemalan-kunniapääkonsuli John Willemsen oli hollantilaista sukujuurta. Joko hänen isänsä tai isoisänsä oli tullut Guatemalaan nimenomaan Curaçaolta. Niinpä John sanoi minulle kerran, että minun pitäisi mennä Curaçaolle joiksikin päiviksi. Voisin havaita, että se on oikeastaan aika mukava pikku paikka. Kun hän vielä antoi minulle vihjeen hyvästä ravintolasta, joka sijaitsee pääkaupungin Willemstadin yläpuolella olevassa vanhassa linnoituksessa, olin myyty.

Maalis-huhtikuussa 1992 olin Meksikossa seuraamassa formula ykkösiä ja Guatemalassa Keski-Amerikan parlamentin avajaisissa kutsuvieraana. Olin varannut paluumatkalle Suomeen paikan tuolle KLM:n pitkälle lennolle Amsterdamiin Curaçaon kautta. Päätinkin jättäytyä muutamiksi päiviksi katselemaan Curaçaota. Bisnesluokan lippu salli välipysähdyksen suuremmitta ongelmitta.

DX-kuuntelijana tunsin enemmän kuin hyvin naapurin flamingosaarella Bonairella toimivan uskonnollisen Trans World Radion, jonka voimakas lähetin kantoi varsin usein Suomeen. Olin ollut aivan ensimmäisiä, joka kuuli aseman Suomessa keskiaalloilla. Curaçaolta olin kuullut vaivaisesti Radio Kelkboomin, jota pidettiin aika hyvänä ”kaappauksena”. Arubalta en muistaakseni ole kuullut ainoatakaan yleisradioasemaa. Sen sijaan muistan lukeneeni 50-luvun alussa saksalaisen urheilusukeltajan Hans Hassin kirjasta (Otavan maineikasta Sininen nauha –sarjaa) kuvauksia Aruban edustan vesien upeasta vedenalaisesta maailmasta. Se oli ennen Jacques Cousteaun kirjoja ja filmejä. Koko urheilusukeltamisen ajatus oli vielä uusi ja tuore. Hassin kirja oli mustavalkoinen, mutta silti se kiehtoi.

Sint Maartenin saari on sikäli mielenkiintoinen, että pienuudestaan huolimatta se on jaettu kahtia: toinen puoli kuuluu Sint Maartenin nimisenä Hollannille ja toinen Saint Martinin nimisenä Ranskalle. Sint Maartenin uskonnollisen radioaseman PJD2:n olin senkin kuullut aivan ensimmäisten joukossa Suomessa.

Saban saaresta on jäänyt mieleen sen pääkaupungin nimi Bottom. Se ei tarkoittane takapuolta vaan pikemminkin monttua.

Minulla oli näin ollen aivan tarpeeksi syitä kiinnostua käynnistä Curaçaolla.

Jo kauan ennen kuin harkitsin käyntiä, olin jossain määrin perehtynyt saaren tai oikeammin kaikkien näiden Hollannille kuuluvien saarten eräästä erikoispiirteestä. Niillä puhutaan luonnollisesti hallintokieltä hollantia, mutta varsinainen paikalliskieli on papiamento. Se on ns. pidgin-kieliä eli yksinkertaisia yhdistelmiä eräistä yleisistä kielistä. Papiamenton tapauksessa kysymyksessä on ilmeisesti 1600-luvulla syntynyt hollannin, englannin, espanjan ja portugalin sekoitus. Vanha ystäväni, skottilaissyntyinen kielitieteen professori ja DX-kuuntelija Richard E. Wood, jonka aktiivisten kielten repertoaari oli vaatimattomasti ainakin 12 kieltä, teki väitöskirjansa juuri papiamentosta. Kun kerran vietin viikon hänen luonaan Baton Rougessa Louisianassa, perehdyin jonkin verran papiamenton historiaan. Richard, minua vuoden verran aikaisemmin syntynyt, kuoli jo viitisen vuotta sitten Havaijilla, minne hän asettui asumaan elämänsä loppuvuosiksi lopetettuaan akateemisen uransa. Ks. tarina Richardista: https://sdxl.fi/lyhytaaltojen-maailma-ja-muistoja-richard-e-woodista/.

Skotti Richard E. Wood oli kielitieteen professorina lukuisissa yliopistoissa eri puolilla maailmaa. Asuin hänen luonaan kerran viikon Baton Rougessa, Lousianassa. Hän kävi vastavierailulla kotonani Suomessa ja kävi myös kesäkokouksessamme 1978 Orisbergissä. Valitettavasti hän poistui keskuudestamme aivan liian aikaisin. Maailman tunnetuimpia DX-kuuntelijoita.

Heti saavuttuani Willemstadiin, Curaçaon piskuiseen, pittoreskiin ja putipuhtaaseen pääkaupunkiin ostin kirjakaupasta papiamenton kieliopin. Sitä olikin hauska lukea, sillä kieli oli niin pelkistettyä ja sanastoltaan helposti johdettavaa, että puhuttua papiamentoa oppi aika nopeasti ymmärtämään auttavasti. Kirja oli lisäksi laajuudeltaan vähäinen, satakunta sivua. Enempää ei tarvittukaan papiamenton salojen selvittämiseen. Vanhan sutkauksen mukaisesti papiamenton kielioppi oli kirjana samaa kokoluokkaa kuin kirja saksalaisesta sotilashuumorista tai italialaisten sotasaavutuksista 1900-luvulla. Leikillisesti.

Richardia kiinnostivat muutkin saaret, joilla oli syntynyt vastaavia useamman kulttuurin risteytyksiä. Louisianahan on samanlainen keitos, sillä siellä sekoittuvat  ranskalainen ja yhdysvaltalainen kulttuuri. Ranskan kieli näkyy kaikkialla. New Orleansin vanhakaupunki on nimeltäänkin French Quarter ja monissa vanhoissa dixieland-kappaleissa lauletaan kreoliranskaksi, joka tunnetaan myös nimellä cajun. Yksi tällainen kappale on ”Eh la bas”, joka kuuluu myös suomalaisen DDT:n kappalevalikoimaan. Tuo sana cajun, sen minulle selitti Richard, tulee paikannimestä Acadia, joka on Kanadan itäisin osa St. Lawrence joen eteläpuolella Atlantin rannalla. Acadian adjektiivimuoto Acadian vääntyi vähitellen mustan väestön suussa muotoon cajun.

Afrikan rannikolla on Mauritiuksen saari, missä sekoittuvat samalla tavalla englanti ja ranska, historiallisista syistä. Se kuuluukin Louisiana State Universityn kielitieteellisen tiedekunnan yhteistyökumppaneihin.

Tulin siis Curaçaolle huhtikuussa 1992. Oikein mukavaan aikaan, siellä ei ollut liian kuuma. Oikeastaan Curaçaolla kaikki vuodenajat ovat mukavia, sillä lämpötila ei paljonkaan muutu kuukaudesta toiseen.

Otin lentokentältä taksin hotelliin ja siinä matkalla juttelin niitä näitä taksikuskin kanssa. Englanniksi. Havaitsin kuitenkin, ettei hän oikein hallinnut englantia. Silloin minulla välähti. Sanoin hänelle, että puhuisi papiamentoa ja minä puhun espanjaa. Ehkä me pärjäämme sillä lailla. Ja kas, niinhän me pärjäsimmekin. Ei mikään ihme, Curaçao sijaitsee aivan Venezuelan rannikon edustalla ja venezuelalaiset käyvät saarella paljon. Vähän mielikuvitusta käyttämällä ymmärsin taksikuskin papiamentoa varsin hyvin ja hän ymmärsi minun espanjaani paljon paremmin kuin englantia. Palkkasinkin hänet oitis kaikiksi kolmeksi päiväksi kuljettamaan minua eri puolilla Curaçaon saarta.

Nimi Curaçao tulee muuten portugalin kielen sanasta coração eli ”sydän”. Aika hyvä nimi. Curaçaolaiset olivat oikein sydämellistä porukkaa, ei saarella ollut mitään maininnan arvoisia turvallisuusongelmiakaan.

Curaçaolla on kyllä jonkin verran nähtävää. Menimme oitis tutustumaan meriakvaarioon, joka oli aivan hotellini Avila Beachin lähellä. Se olikin varsin laadukas ja ehdottomasti käynnin väärti. Seuraavana päivänä kävimme luonnonpuistossa katsomassa alligaattoreita.

Taksikuskien kanssa on aina kiva keskustella. He ovat hyvin informoituja paikallisista asioista ja tuntevat kaikki paikat, joihin turistit haluavat tutustua. Tällä kertaa hän vei minut seuraavaksi keskustan ulkopuolella olevan punalyhtyisen hotellin pihalle, mutta kerroin hänelle, että sellaiset puuhat eivät minua kiinnosta.

Niinpä jatkoimme matkaa ja menimme tislaamoon, missä valmistettiin kaakaolikööriä, joka on Curaçaon kuuluisa vientiartikkeli. Tehdas ei ollut kovin iso, ja käsityö vallitsikin liköörin valmistamisessa. Erittäin miellyttävä kaakaoliköörin aromi leijui joka puolella. Pitihän sieltä pullollinen malliksi ostaa, eikä se ollut maultaan ollenkaan hassumpaa, kun sitä Suomessa maistelimme silloin tällöin.

Kun Hollannissa oltiin, oli selvää, että jossakin täytyy olla indonesialainen ravintola. Pyysin kuskia viemään minut saaren parhaaseen indonesialaiseen, ja sellainen löytyikin Willemstadista. Rijsttafel Indonesiassa piti tietenkin syödä indonesialaista 12 lajin riisipöytää eli rijsttafelia puikoilla. Sen kanssa olisin juonut mielelläni pullollisen paikallista Amstelia, mutta jostakin syystä jota en enää muista, alkoholijuomia ei siihen aikaan päivästä eli puolilta päivin vielä tarjottu. Jouduin tutustumaan alkoholittomaan olueen, mutta kävihän sekin. Taksikuskin olin kutsunut mukaan seuraksi, sillä ainahan on mukavampi lounastaa kaksin kuin yksin. Siinä sitten parantelimme maailmaa suuremmitta kiireittä.

Tunnetuin Willemstadin rakennuksista on Penha Building vuodelta 1708. Se on otettu UNESCO:n historiallisten rakennusten maailmanperintölistalle 1997.

Willemstadin ulkopuolella maisema on aika tylsää matalaa ruohon peittämää hiekkakumpua ja matalaa metsikköä. Valkoista hiekkarantaa Curaçaolla kyllä riittää. Curaçao (paikalliset lausuvat sen muuten ”kyrsau”) onkin ensi sijassa ranta- ja sukeltelupaikka, mutta Karibian risteilijät piipahtavat Willemstadissakin. Niinpä siellä oli silloinkin norjalaisen risteilyvarustamon laiva kiinnittyneenä laituriin. Willemstadin satama onkin oiva luonnonsatama. Se tunkee jokimaisena syvälle kaupungin keskustaan ja sen ohikin. Leveyttä ei taida olla kaupungin keskustan kohdalla sataa metriä enemmän.

Kaupungin keskusta-alue kirkasvärisine pikku rakennuksineen on nimeltään Banda. Sataman toisella puolella on Otra Banda. Helppo ymmärtää!

Kaupungissa ei ole pilvenpiirtäjiä, vaan korkeimmatkin rakennukset ovat vain puolen tusinan kerroksen korkuisia. Aivan kuin jossakin hollantilaisessa pikkukylässä maaseudulla. Erona on vain se, että valtaosa asukkaista on mustia. Kaikki olivat ystävällisiä ja hymyileviä, kaikkialla oli puhdasta. Oikein miellyttävä paikka viettää muutama lomapäivä vailla kiireitä!

Niin se ravintola! Se on Otrabandan puolella kukkulalla olevassa Fort Nassaun linnoituksessa. Ruoka oli aivan erinomaista ja palvelu samoin. Söin erinomaista carpacciota, joka oli valmistettu jostakin trooppisesta kalasta. Äyriäiskeitto oli myös aivan erinomaista. Ja maisema on hieno yli koko Willemstadin.