Mitä kuuluu? Millä kuuluu? Milloin kuuluu? Miten kuuluu?
Radio on erittäin merkittävä tiedotusväline. Se ylittää kansalliset rajat ja tarjoaa kuuntelijan ulottuville ainutlaatuisen valikoiman uutisia, tietoa ja mielipiteitä – eikä vain kotikynnykseltä, vaan maailman joka kolkasta. Lyhytaaltolähetyksille on tavallista, että signaali matkaa tuhansia kilometrejä, vaikkapa maapallon ympäri. Lyhytaaltojen etuna on, että niitä on hankala sensuroida, häiritä kyllä, eikä se vaadi internetin infrastruktuuria, ei edes verkkosähköä.
DX-kuunteluun eli ulkomaisten radioasemien kuunteluun tarvitset radiovastaanottimen, jossa on lyhyet aallot (SW/KW/LA) ja keskiaallot (MW/KA). Kaikki asemat eivät lähetä ympäri vuorokauden. Eri aikoina saattaa kuulua eri kieliä.
Helposti kuuluvien asemien listaa julkaistaan Radiomaailma-lehden palstalla:
Vihjeet – näitä kuulet helposti!
Lähellä Suomea sijaitsevat keskiaaltoasemat ja suuri osa lyhytaaltoasemista on kuultavissa päivittäin.
YLEn Teksti-TV:n sivulla 591 on tuoreita kuuntelulokauksia, eli viimeisimpien kuultujen radioasemien listoja. Tiedot poimitaan Online Logista.
Aallonpituudet
Radioaallot ovat sähkömagneettista värähtelyä, joka etenee valon nopeudella (299 792 km/s). Aallonpituudet ilmoitetaan yleensä metreinä. Aallonpituuden voi laskea taajuudesta jakamalla valon nopeuden taajuudella. 300 000 km/s : 100 000 kHz (100 MHz) = 3 m. Taajuuden voi laskea aallonpituudesta jakamalla valon nopeuden aallonpituudella. 300 000 km/s : 31 m = 9677.5 kHz.
Pitkät aallot 150-280 kHz
Pitkiä aaltoja käytetään yleisradiolähetyksiin Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Mongoliassa.
1930-luvulta 1970-luvulle pitkät aallot olivat hyödyllinen tapa lähettää valtakunnanverkon ohjelmaa kaikkialle maahan, malliesimerkki Lahti 254 kHz. Pitkäaaltoasemat olivat erittäin suuritehoisia, jopa 2000 kW. Energiakustannukset ja kuuntelijoiden hupeneminen on johtanut näiden asemien sulkemiseen.
Keskiaallot 520-1700 kHz
Keskiaallot ovat olleet Euroopassa yleisradiolähetysten käytössä 1920-luvulta alkaen. Pohjoismaissa kuuntelijat siirtyivät FM:lle jo 1960-luvulla, mutta muutamissa maissa kuten Britanniassa, Espanjassa, ja Itä-Euroopassa, keskiaalloilla on ollut merkitystä 2000-luvun vaihteeseen saakka. Myös muualla maailmassa keskiaaltotoiminta on vähitellen hiipumassa.
Tänä päivänä Euroopan keskiaaltoasemat on suureksi osaksi lopetettu. Enää ei tavata kylmän sodan aikaista kaaosta, jossa 5-6 maata lähetti omaa sanomaansa samalla taajuudella samaan aikaan ja suurella teholla, jotta toisella puolella voitiin kuulla ohjelma helposti matkaradiolla.
Koska Euroopassa on taajuuksilla tyhjää tilaa, Suomessa on mahdollista kuunnella keskiaalloilla kiinnostavia kaukoasemia.
Taajuusalueella 1600-1700 on perinteisesti kuultu hollantilaisia ja kreikkalaisia piraattiasemia.
Lyhytaallot 2300-26000 kHz
Lyhytaallot on jaettu taajuuskimpuiksi, bandeiksi, jonne lähetykset keskittyvät. Päiväsaikaan Euroopassa kannattaa kuunnella korkeampia taajuuksia, kuten 19 metriä (15100-15800 kHz), ilta-aikaan 49 metriä (5900-6200 kHz).
Valtiolliset lyhytaaltoasemat on suureksi osaksi lopetettu. Ulkomaankieliset radio-ohjelmat on säästöpaineissa siirretty radioaalloilta internetiin, jossa ne tavoittavat entistä vähemmän yleisöä. Tilalle on tullut Euroopassa yksityisiä toimijoita, jotka lähettävät omintakeista ja viihdyttävää ohjelmaa. 1980-luvun kovasti pitkäpiimäiset ulkomaanpalveluiden ohjelmat ovat historiaa.
Belgialainen FM-asema Pep’s Radio päätti kuulua Suomessa. (linkki vie Youtubeen)
FM 87.5-108 MHz
Ula-alueellakin voi kuulla ulkomaisia radioasemia. Poikkeuksellinen vastaanotto on mahdollista erilaisilla etenemistavoilla, joista tärkeimmät ovat:
Sporadinen E
eli ”essi”. Kesäisin ionosfäärin E-kerros aktivoituu ja alkaa heijastaa signaaleja takaisin maan pinnalle. Luonnonilmiö on pitkälti ennustamaton. FM-keliä tarkkaillaan reaaliaikaisesti netissä DX-Mapsin kartalla, joka kerää tiedon kuuntelijoiden ilmoittamista lokauksista. (Valitse Eurooppa ja FMDX.) Asemia kuuluu tyypillisesti tietystä kohtaa Eurooppaa 1000-2500 km päästä. Es-signaali voi olla hyvin voimakas. Asema voi kuulua stereona ja RDS-tekstin kera. Ula-alue on Es:ää ajatellen melkein liian korkeilla taajuuksilla. Ilmiö alkaa ula-alueen alkupäässä 88 Mhz tienoilla. Mitä voimakkaampi keli on, sitä korkeampia taajuuksia heijastuu. Hyvällä kelillä asemia kuuluu 108 MHz:iin saakka.
Troposfäärinen eteneminen
jossa signaali kanavoituu alailmakehässä kylmän ja lämpimän ilmamassan rajalla ja kulkeutuu poikkeuksellisen pitkälle. Signaali on tyypillisesti tasainen, mutta heikohko. Satojen kilometrien päähän ulottuvaa tropoa esiintyy tyypillisesti syksyisellä sumusäällä. Tropo vaikuttaa kaikkialla ula-alueella 88-108 Mhz. Tropokuuntelijat seuraavat Hepburnin tropoennustetta, joka perustuu sääennusteisiin.
Aurora
eli revontuliheijastuma. Aurinkopurkauksen aikana maanpinnalle saapuvista hiukkasista muodostuu ionisoitunut verho, josta ula-signaalit heijastuvat takaisin. Aurorakelillä antenni pitäisi suunnata pohjoiseen. Signaalin laatu on useimmiten heikko ja suttuinen.
Meteori
palaa ilmakehässä ja jättää jälkeensä ionisoituneen vanan. Heijastuman voi todeta kaikilla ula-alueen taajuuksilla. Heijastus voi olla sopivalle kohdalle osuessaan voimakas, mutta kestää tyypillisesti vain joitakin sekunteja.
DAB+
Eurooppalainen digitaaliradio DAB+ ei ole saavuttanut Suomessa jalansijaa. Norjassa maan yleisradio NRK on siirtänyt radiolähetyksensä yksinomaan DAB-kanaville. Sveitsi oli tekemässä samanlaisen siirron, mutta maan eduskunta peruutti päätöksen v.2025. Säästöjä etsivät yleisradiot tähdentävät, että DAB-asemaverkosto esimerkiksi Sveitsissä tulisi halvemmaksi kuin FM-asemaverkosto. DAB:in kriitikot puolestaan huomauttavat, että jos ja kun tulevaisuudessa radio-ohjelmaa kuunnellaan internetistä, niin DAB on täysin tarpeeton.
Rannikolla asuvalla on mahdollisuus kuunnella DAB-lähetyksiä Virosta ja Ruotsista. DAB-taajuudet sijaitsevat 200 MHz yläpuolella, jossa kaukoeteneminen on harvinaista. Es ulottuu näin korkeille taajuuksille aniharvoin, joten asemia Itämeren etelärannalta kannattaa yrittää voimakkailla tropokeleillä.
QIRX on dekooderi, jota voi käyttää RSP Playn kanssa.
Welle.io on avoimen lähdekoodin DAB-dekooderi, joka toimii AirSpy- ja RTL-SDR-vastaanottimien kanssa.
Taajuuslistoja
Maailman keskiaaltoasemat: https://www.mwlist.org/mwlist_quick_and_easy.php
Maailman lyhytaaltolähetykset: https://short-wave.info/
Maailman FM-asemat: https://www.fmlist.org/ul_login.php?sprache=en
Kuunteluajat
Lähetystaajuuksien eteneminen vastaanottajalle riippuu paljon kellonajasta, jopa vuodenajasta. Pimeän aikaan matalat taajuudet; keskiaallot, alimmat lyhytaaltotaajuudet, kuuluvat parhaiten. Valoisan aikaan keskellä päivää kuuluvat korkeat taajuudet (15000 kHz ->) parhaiten.
Talvipäivän hämärässä voivat eurooppalaiset keskiaaltoasemat kuulua jopa ympäri vuorokauden. Loputtomassa kesäpäivässä on hyvä jos jokin asema onnistuu jonkin verran pihisemään auringonlaskun jälkeen.
Paikallinen, lähellä sijaitseva lähetysasema kuuluu tietysti aina kun sillä on lähetys. Silloin kuunnellaan pinta-aaltoa. Euroopassa tai kauempana sijaitsevien asemien vastaanotossa hyödynnetään avaruusaaltoa, joka heijastuu ionosfääristä takaisin maanpinnalle.
VOACAP-työkalulla on mahdollista mallintaa, mihin kellonaikaan ja millä taajuudella radioasemat tietystä maasta kuuluisivat Suomessa parhaiten.
Signaalin eteneminen
Avaruuksiin singottu signaali menisi sinne menojaan, ellei maapalloa peittäisi ilmakehä ja ilmakehässä ionosfääri 50-400 km korkeudella. Näissä yläkerroksissa auringon säteily ionisoi kaasumolekyylejä, mikä tekee niistä heijastavia. Radiosignaali maasta kimpoaa ionosfääristä takaisin kuin peilistä. Näin tulee mahdolliseksi lähettää lyhytaaltosignaali maapallon toiselle puolelle saakka.
Maapallon ilmakehä ja ionosfääri eivät ole tasaista ainetta. Helppoahan olisi, jos näin olisi. Tämä luonnon järjestelmä ei ole puhdas ja virtaviivainen. Heijastava kerros elää kaiken aikaa. Se on välillä tiheää ja välillä harvaa. Kun ionosfääri on näin epätasainen, niin signaali kimpoaa takaisin maahan kohti antennia eri reittejä. Eri etenemisteistä seuraa, että signaalin voimakkuus vaihtelee, eli esiintyy huojuntaa.
Korkeilla taajuuksilla (50 Mhz -> ) huomaa että heijastava alue on välillä eri kulmassa. Kaikkien indeksien ja havaintojen mukaan pitäisi olla FM-asemaa bandi täysi, mutta heijastus keskittyykin itä-länsisuuntaan eikä pohjois-eteläsuuntaan ja täällä Euroopan ylälaidassa jäädään näppejä nuolemaan.
Sirotessaan takaisin signaalille voi käydä muutenkin hassusti: FM-kuuntelussa huomaa että polarisaatio vaihtuu. Pystyantennista lähetetty signaali Italiasta kuuluu erittäin hyvin Suomessa vaaka-antennilla, vaikka näin ei pitäisi tapahtua. Heijastustörmäyksessä on polarisaatio kääntynyt.
Vastaanoton epätasaisuudelle on siis monta syytä: ionosfäärin epätasaisuus, heijastuman vaihe-erot, heijastuman polarisaation muuttuminen. Ilmiöt vaikuttavat yhdessä tai erikseen.
Auringon aktiivisuus
Matalat taajuudet, pitkät ja keskiaallot kärsivät eniten auringonpurkauksista. Voimakas paukku pimentää jopa lyhytaallot. Amerikkalaisen mm. avaruustutkimusta harjoittavan NOAA:n Boulderin seuranta-aseman havainnoissa sivulla https://www.spaceweather.gov/communities/space-weather-enthusiasts-dashboard on ”D region absorption prediction”, joka kertoo paljonko eri taajuuksilla on vaimennusta. Hurjimmilla hetkillä vaimennus on keskiaalloilla yli 35 dB ja mitta-asteikko loppuu kesken.
Aurinkotuulen mukanaan kuljettama hiukkaspurkaus, jonka saapuminen näkyy meillä revontulina, on sekoitus kaikenlaisia partikkeleitia, joista pahimpia ovat protonit. Kaikki sähkömagneettinen liikenne on elektronien liikettä. Kun maapallon systeemiin suihkuaa avaruudesta plusmerkkisiä protoneita, niin miinusmerkkisten elektronien toiminta jähmettyy siihen. Aikanaan protonien vaikutus lakkaa kun ne hiljakseen laskeutuvat alas. Ionosfääri alkaa toipua, radiokelit paranee paranemistaan, kunnes ennen pitkää tulee auringosta taas uusi rysäys.
Boulderin sivulla julkaistaan häiriöennustetta, joka ulottuu seuraavan kolmen päivän ajalle. Jenkkikuuntelijat seuraavat Boulderin sivulta silmä kovana proton fluxia. Kun protonien määrä ampaisee nousuun, niin voi saman tien sammuttaa radion ja mennä hiihtämään, tai Lapissa jos ollaan, painella Norjan puolelle ostoksille, sillä signaalireitti länteen on lähipäivät katki. Kiirettä takaisin ei ole.
Auringon purkaukset eivät aina suuntaudu maapallolle. Auringon pintakerros eli korona vaimentaa purkaukset. Osa purkauksista ampuu kokonaan ohi. Kun repeytymä auringon koronassa osoittaa maapalloa kohti, on odotettavissa ikävyyksiä. Yllä kuvassa näkyy lähes täydellisesti maata kohti osoittava korona-aukko.
Auringonpilkkujen 11 vuoden mittainen vaihtelujakso ei lopeta kuuntelua, mutta muuttaa sen olosuhteita. Matalan aktiivisuuden aikana matalat taajuudet, keskiaallot, etenevät selvästi paremmin. Korkean auringonpilkkuluvun aikana lyhytaaltojen pitäisi olla hyvässä vedossa. Meillä napa-alueiden tuntumassa tunnemme nahoissamme aktiivisena aikana lähinnä auringon aktiivisuuden varjopuolet; kurjat tai olemattomat radiokelit niin keski- kuin lyhytaalloilla. Seuraava auringonpilkkuminimi koittaa vuosina 2030-2031.
Lähetelajit
Kun kuunnellaan AM-asemaa, esim keskiaalloilla, niin vastaanottimen vesiputousnäytöltä näkee hyvin kuinka ääni näkyy taajuudella keskiviivan kummallakin puolella symmetrisesti yhtä voimakkaana. Lähetykseen käytetään kumpaakin puoliskoa. Tämä on AM-modulaatiota, amplitudimodulaatiota. Se oli ensimmäinen mitä maailmassa käytettiin, yli sata vuotta sitten.
Radioamatöörit halusivat ottaa pienestä tehostaan kaiken irti, jolloin heräsi kysymys miksi tuhlataan tehoa lähettämällä samaa puhetta molemmilla AM-lähetteen puoliskoilla. Entä jos käytettäisiin vain toista puoliskoa. Kun valonsäde kootaan tiukaksi kimpuksi, niin tuloksena on laser, joka on todella tehokas valo. Valo ja radioaalto ovat molemmat aaltoliikettä. Jos käytetään vain toista sivukaistaa, niin signaali olisi tehokkaampi. Pienellä teholla pääsisi kauemmaksi.
1950-luvulla popularisoitiin SSB, Single Side Band. Nimi tarkoittaa lähetystä, jossa käytetään vain toista sivukaistaa. LSB = Lower Side Band; puhe (musiikki, data) lähetetään taajuuden vasemmalla puolella. USB = Upper Side Band; lähetetään taajuuden oikealla puolella. Kun katsellaan taajuuksia 3650-3750 kHz tai 7050-7100 kHz, niin nähdään paljon amatöörisignaaleja, joilla on tasainen kylki oikealla puolella. Ne käyttävät LSB:tä. Yli 10000 kHz taajuuksilla amatöörit käyttävät USB:tä. Digitaalilähetyksissä mode on aina USB taajuudesta riippumatta. Tämä ei ole johdonmukaista, eikä laki eikä sääntö, vaan vakiintunut tapa. Siihen on historiallisia syitä, joihin emme puutu.
CW tarkoittaa sähkötystä. On tavallaan hassua, että CW on vastaanottimissa modevalinta, koska CW-mode on käytännössä SSB, jossa on voimakkaasti kavennettu kuultavaa kaistaa. Saman asian ajaisi jos virittäisi taajuuden sähkötyksestä puoli kilohertsiä vasemmalle ja kuuntelisi USB:llä. – Aikoinaan kun vastaanottimet painoivat 20 kiloa ja niissä oli 30 nuppia, niin CW-filtterit olivat arvokkaita kapistuksia, jotka otettiin käyttöön eri valitsimesta. SDR-vastaanottimien softassa CW esiintyy menneiden aikojen muistoksi AM:n ja SSB:n rinnalla, koska näin tämä on ennenkin ollut.
Amatöörien digitaaliset modet näyttävät SDR:n vesiputousnäytöllä välillä erikoisilta.
Näytteitä: https://panoradio-sdr.de/the-world-of-shortwave-signals/
Digitaalinen radio DRM esiintyy bandilla leveänä noin 11 kHz levyisenä mattona tai palkkina, josta ei saa tajuttavaa kuultavaa, ellei radiossa ole käytössä dekooderia, joka ymmärtää digitaalilähetyksen. Netissä käytettävät Kiwi-SDR-radiot tarjoavat mahdollisuuden helppokäyttöiseen DRM-vastaanottoon. Digilähetyksiä lähetetään lyhytaalloilla Uudesta-Seelannista saakka. Ikävä kyllä datan dekoodaus korvin kuultavaksi audioksi edellyttää tasaista ja voimakasta signaalia, ja Suomi sijaitsee Euroopan reunalla sivussa lähetysten kohdealueelta.
FM on ula-taajuusalueen yleinen nimitys. Nimitys on tässä tapauksessa harhaanjohtava, sillä FM tarkoittaa tarkkaan ottaen lähetelajia, taajuusmodulaatiota. FM-modulaatiota voi käyttää muillakin aaltoalueilla. Esimerkiksi PRM-radiopuhelimet, jotka toimivat 446 MHz taajuudella, käyttävät FM-modulaatiota. AM:ssä lähetyksen teho vaihtelee amplitudin mukaan. FM:ssä lähetyksen teho pysyy samana, mutta taajuus vaihtelee amplitudin mukaan.
Hyötyliikenne
Yksi DX-kuuntelun alalaji on utility, eli hyötyliikennekuuntelu. Hyötyliikenteellä tarkoitetaan ammattiradiotoimintaa, jossa pidetään yhteyttä liikkuviin aluksiin tai lentokoneisiin, suurlähetystöihin, salaisiin agentteihin, ym.
Yleisimmin lyhytaalloilla tapaa laivaradioasemia. Liikenne aluksille on nykyään digitaalista, ja datalähetykset dekoodataan omalla ohjelmallaan, esim. YADD. Suurin osa liikenteestä on testisanomia, sillä alusten on testattava viestijärjestelmänsä toimivuutta kerran vuorokaudessa. Taajuuksilla kuulee myös hätäsanomia, joissa alus antaa sijaintinsa koordinaatteina. Liikenne keskittyy taajuuksille, joita rannikkoradioasemat kuuntelevat: 2177, 2178.5, 4207.5, 6312, 8414.5, 12577 ja 16804.5 kHz.
Navtex on kaukokirjoitinjärjestelmä, jolla välitetään aluksille sääennusteita ja merenkulkuvaroituksia sammuneista poijuista, suljetuista vesialueista, ym. Navtex dekoodataan jälleen omalla dekooderilla esim. YAND. Liikenne tapahtuu taajuuksilla 490 ja 518 kHz.
Keväällä 2026 levisi maailmalla uutinen, että Iranin pommitusten alkaessa oli salainen radioasema aloittanut salakieliset lyhytaaltolähetykset lukemalla numeroita farsiksi. Arvailtavaksi jäi, kulkiko liikenne Iranista ulos, vai muualta Iraniin. Numeroasemat olivat tavallisia tuttavuuksia kylmän sodan aikaan. Lähes kaikki suurvaltapolitiikkaan sotkeutuneet valtiot käyttivät sellaisia. Numeroasemiin voi tutustua paremmin Conet Projectin sivustolla. Salakirjoitus perustuu etukäteen sovittuun koodiavaimeen, jota käytetään yhden ainoan kerran, ”one-time pad”. Seuraavassa lähetyksessä käytetään eri avainta. Lyhytaaltoviestintä on siitä hyödyllinen, että vastaanottaja saa viestin paristoradiollaan silloinkin, kun sähkö, internet, tai kummatkin ovat katkenneet.
Agenttiasemien maailmalla kuuluisin supertähti on armottoman tylsä venäläinen majakkasummeri taajuudella 4625 kHz, jonka tarkoituksesta esitetään levottomia spekulaatioita. Toisinaan piraattilähettäjät kujeilevat lähettämällä sen taajuudella SDR:n vesiputousnäytölle piirtyviä pääkalloja ja pikachuja.
Vastaanottimet
Vastaanotinlaitteisto on radioharrasteissa muuttunut rajusti aikojen saatossa ja tulee muuttumaan myös tulevaisuudessa. 1950-luvulla käytettiin puukuorisia kotiradioita. 1970-luvulla yleistyivät japanilaiset liikennevastaanottimet. 2000-luvulla tulivat markkinoille SDR:t, jotka ovat aivan uusi tapa ajatella mitä on radiovastaanotin.
Software Defined Radio, SDR, on tietokoneen lisälaite. Siinä missä perinteinen radiovastaanotin viritettiin vastaanottamaan yhtä taajuutta, SDR skannaa ja sämplää tietynkokoista taajuusaluetta, josta voi poimia jonkin taajuuden kuunneltavaksi. SDR:n digitaalisena sämpläämä data voidaan tallentaa kiintolevylle myöhempää tarkastelua varten. Kaikki radion ja audion säätimet ovat tietokoneohjelmassa, joten radiolaite voidaan rakentaa pieneen tilaan.
Siinä missä ennen liikennevastaanottimen laatua vertailtiin S/N-suhteella ja signaalinherkkyydellä mikrovolteissa, niin SDR:n laadukkuus mitataan kaistanpäästösuotimien määrällä ja analogi-digitaalimuuntimen tarkkuudella. Periaate on että mitä enemmän bittejä A/D-muunnoksessa, sen tarkempi sämpläys, ja sen paremmin heikko asema erottuu.
Harrastajalaitteiden hintaluokassa halvimmasta päästä on RTL-SDR, USB-porttiin suoraan liitettävä tikkuradio, jonka ominaisuudet ovat vaatimattomat. A/D-muunnin on tyypillisesti 8-bittinen. Hinta 20-30 euroa.
Markkinoilla on ällistyttävän monipuolisia ja suorituskykyisiä SDR-tekniikkaan perustuvia pikkuradioita, joiden ytimessä on hollantilaisen NXP:n alun perin autoradioita varten kehittämä vastaanotinpiiri TEF6686. Kiinasta markkinoille tuodut TEF6686-radiot ovat ulkomuodoltaan erilaisia, mutta niiden sisukset ovat samat. TEF6686-vastaanotinta voi käyttää taskuradiona ja etäradiona, jota ohjataan internetin kautta. Etenkin FM-ominaisuudet ovat kilpailukykyiset. Hintataso on 70-150 euroa.
Kehittyneempi ja monipuolisempi malli on englantilainen SDRplay. A/D-muunnin on kaistanleveydestä riippuen 10-14-bittinen. Kaistanpäästösuotimia on kolme. SDR Play on laajan taajuusalueensa ansiosta suosittu FM-kuuntelussa. Hintaluokka 150-300 euroa.
Keskiaaltokuuntelijoiden ykköslaite viimeisten parinkymmenen vuoden ajan on ollut italialainen Perseus. A/D-muunnin on 14-bittinen ja kaistasuotimia on kahdeksan. Perseuksen max. 2 MHz kaistanleveys on jo vanhentunutta tekniikkaa, mutta keskiaaltokuuntelussa sillä ei ole merkitystä. Perseuksen hinta uutena on 800 euroa.
Netin kautta selaimella kätevästi käytettävä uusiseelantilainen Kiwi-SDR ja sen kiinalainen klooni Web-888 käyttävät 16-bittistä A/D-muunninta. Näitä vastaanottimia voi käyttää usea kuuntelija samanaikaisesti. Kiwi-SDR:llä pystyy tallentamaan audiota kotikoneelle, mutta vain yhdellä taajuudella kerrallaan. Hinta 350-500 euroa.
Kaupungeissa elektroniikan ja samalla häiriöiden taso on noussut niin suureksi että usein ei ole mahdollista vastaanottaa muita kuin kaikkein voimakkaimpia radioasemia. Mahdollisuudet antennirakenteluun ovat niinikään heikot. Maaseudulla suhteellisen häiriöttömässä QTH:ssa sijaitseva ja tehokkaalla antennilla varustettu Kiwi-SDR on keksintö, joka on tehnyt monille mahdolliseksi palata harrastuksen pariin ja jatkaa sitä uudella innolla. Nettivastaanottimen ei tarvitse edes sijaita Suomessa. Niitä on käytössä ympäri maailmaa, jolloin voi kuunnella asemia hyvällä signaalilla paikan päältä. Niillä voi kuulla sellaisiakin (keskiaalto)asemia, joiden kuuluminen Suomessa on hyvin vaikeaa tai mahdotonta.
Suomalaiset Kiwi-asemat löytää SDXL:n etusivulta, muut maailman kuuntelupisteet Kiwi-SDR:n kartalta.
1970-luvulla keksittiin Lapin DX-peditionit, viikon parin mittaiset kuunteluretket, jolloin optimaalisissa oloissa otettiin kuuntelumahdollisuuksista kaikki irti. Hyvillä keleillä vastaanottimet ja nauhurit kävivät kuumina jopa vuorokauden ympäri. Lapissa havaittiin kuuluvan poikkeuksellisen hyvin keskiaaltojen pohjoisamerikkalaiset asemat, joita on tuhansia, ja eksoottiset Tyynenmeren saarivaltiot. Kuuntelijoiden keskinäiset yhteenliittymät rakensivat tarkoitukseen vihittyjä peditionpaikkoja, jotka varustettiin pysyvillä antenneilla. SDR-radioiden tultua mukaan kuvaan Lapin tukikohdat on varustettu tietokoneyhteydellä ja SDR-vastaanottimilla, joilla voi kuunnella ja tallentaa etänä koko talven ajan.
Internetin aikakaudella ei välttämättä tarvitse edes etäradiota. Nettiradio on on korvannut entisen ohjelmakuuntelun lyhytaalloilla. Yhden esimerkin ottaaksemme, esimerkiksi Radio France International on yhden hiiren klikkauksen päässä, eikä vain se, vaan käytännössä kaikki ranskankielisen Afrikan, Belgian ja Quebecin radioasemat. Asemien omien kotisivujen striimien ja podcastien lisäksi suosittu väline on appi Radio Garden. Sen on tehnyt suosituksi linkkien visualisointi maapallografiikalla. Valikoimaa on runsaasti.
Seuraavaksi vinkkejä perinteisen vastaanottimien hankkimisesta.
Kaikki Sangeanin vientimallit ovat hyviä. Se tarkoittaa, että näillä radioilla pääsee alkuun ja vähän pidemmällekin. Viime aikoina se on saanut kilpailijakseen XHDATA:n, joka on osoittautunut varsin suorituskykyiseksi. Tecsunilla on huokeita ja kalliimpia malleja. Näiden merkkien hintahaarukka on 80-300 euroa.
Käytettyjen maailmanradioiden markkinat ovat laajat ja hintataso mitä tahansa, niin myös toimivuus. Halpa Grundig Yacht Boy tai kalliimpi pieni Grundig Satellit useimmiten toimii loistokkaasti, niin myös vanhat saksalaiset matkaradiot, joissa on usein jonkinlaiset lyhytaallot. Neuvostoliittolainen Selena on periaatteessa ikuinen käytössä, ellei sitä ole joku sorkkinut. Luonnollisesti vanhojen laitteiden toimivuus on aina tarkistettava ensin. Isot Grundig Satellitit ovat valitettavasti usein viallisia.
Käytettyjä liikennevastaanottimia saa harrastajilta joskus edullisesti, kun he korvaavat raskaat, klassista tyyliä edustavat laitteensa uusilla SDR-radioilla. Liikennevastaanottimien tunnetut laatumerkit ovat Kenwood, Yaesu ja Icom. Viimeinen markkinoille tuotu perinteistä vastaanotintekniikkaa edustanut laite saattoi olla Yaesu FRG-100 1990-luvun puolivälissä. Aikoinaan erittäin arvokkaista ja hintavista liikennevastaanottimista ei kannata maksaa tänä päivänä pariasataa euroa enempää, sillä edullinen SDR-radio päihittää ne ominaisuuksillaan mennen tullen. Vanhoissa laitteissa on myös erilaisia ikääntymisen tuomia ongelmia, jotka täytyy ottaa huomioon.
Ulkomailta ostettaessa joutuu tutkimaan, käykö sähköpistoke eurooppalaiseen verkkopistorasiaan, sekä mitä maksaa tulli ja kuka sen maksaa. Kokemus on osoittanut, että Saksan markkinoille valmistetun laitteen ostaminen saksalaiselta kauppiaalta on kaikkein ongelmattomin tapa ostaa käytettyjä radiolaitteita ulkomailta. Amerikassa ja Japanissa myytävät laitteet on tehty 110 voltin verkkovirralle, eikä niitä voi ottaa Euroopassa suoraan käyttöön. Amatöörilaitteissa tavallisesti ei ole verkkolaitetta, vaan pelkkä 13.8 voltin sisääntulo, mikä helpottaa asioita paljon.
Antennit
Antenneista on olemassa runsaasti kirjallisuutta, joka usein keskittyy käsittelemään radioamatöörien lähetysantenneja, jotka eivät ole parhaita mahdollisia vastaanottoantenneja. Niin sitten saamme lukea, kuinka antenni pitäisi eristää posliinisilla munaeristimillä, joita pitäisi pahimmassa tapauksessa asentaa riviin monta peräkkäin, ikään kuin vastaanottoantennissa kulkisi kilowattien teho, eikä siihen saisi koskea paljain käsin. Todellisuudessa vastaanottoantennissa ei ole jännitettä, ja langan pään voi sitoa puun ympäri muoviköydellä tai pyykkinarulla.
Antenniteoria kertoo meille, että tehokkain antenni esimerkiksi 30 metrin aaltoalueella on pituudeltaan nimenomaan 30 metriä. Tällöin antenni on kuunneltavaan taajuuteen nähden resonanssissa.
Amatööriantenneissa nähdään paljon vaivaa, jotta lähetysantenni olisi mitoitettu mahdollisimman tarkasti juuri tietylle kapealle taajuusalueelle. Kuuntelutarkoituksissa tämä on koko lailla turhaa. Kuunteluantenneissa lähdetään siitä, että lyhytaaltoantenni on yleisantenni, jolla kuunnellaan kaikenlaisia taajuuksia. Lyhytaalloille tarkoitetussa vastaanottoantennissa korkeus maanpinnasta voi hyvinkin olla tärkeämpi ominaisuus kuin pituus tai oikea mitoitus aallonpituudelle.
Kun lyhytaaltoja kuunnellaan aallonpituuksilla, jotka ulottuvat 90 metristä 10:een metriin, niin antennin resonanssi taajuuden suhteen on joka tapauksessa satunnainen. Takavuosina puoliaaltodipoli rakennettiin vireeseen 60 metrille, jotta sillä kuuli mahdollisimman hyvin eteläamerikkalaisia asemia, jotka olivat keskittyneet lähettämään juuri 60 metrin bandilla, mutta enää näitä asemia on jäljellä vain kourallinen.
Hyvä ja käyttökelpoinen antenni joka tarkoitukseen on yksinkertainen L-antenni, jossa johdetaan kuparilankaa (punottu, muovipäällysteinen, lakattu, monisäikeinen, yksisäikeinen, paukkulanka, kaiutinkaapeli, sähköjohto…) ikkunasta ulos tarjolla olevaan kompassisuuntaan Ö niin pitkälti kuin kykenee. L-antenni on erinomainen antenni niin aloittelijan kuin vuosikymmeniä kuunnelleen käytössä.
Kun lanka-antennin pituus ylittää kuunneltavan aallonpituuden, niin aletaan huomata että antenni alkaa ottaa vastaan parhaiten siitä suunnasta, johon se osoittaa. Hyvissä kuuntelupaikoissa on tarkoituksella rakennettu (metsään) useita antenneja eri suuntiin, jotta halutuista ilmansuunnista saataisiin paras mahdollinen signaali. Lanka-antennin pituus voi ulottua jopa kilometriin ja sen eheys on hyvä tarkistaa säännöllisesti. Näin DX-kuuntelu on kuntoiluharraste, joka tarjoaa aktiivista liikuntaa.
Jos matkaradiossa tai maailmanradiossa ei ole antenniliitäntää, niin teleskooppiantenniin voi liittää jatkopätkän signaalin vahvistamiseksi. Tällöin täytyy olla kuitenkin varovainen. Matkaradiotyyppiset laitteet tehdään mahdollisimman halvalla ja mitoitetaan niukasti, ja ne tahtovat mennä sekaisin liian voimakkaista radiosignaaleista, jolloin asemaa alkaa kuulua asteikolta sieltäkin, missä asema ei lähetä.
Aktiiviantenni on tavallinen (tehoton) teleskooppiantenni, johon on liitetty paristolla tai verkkolaitteella toimiva antenninvahvistin.
Piha-antenneiksi soveltuvat L-antennin ja loopin lisäksi erilaiset KAZ- tai dipoli-antennit. KAZ-antenni on kolmio, jossa on yksi kiinnityspiste korkealla. Alalanka kulkee maanpinnassa. Ylä- ja alalanka yhdistetään kolmion kauimmaisissa kulmissa. Toisessa pisteessä signaali syötetään koaksiaalikaapeliin ja toisessa pisteessä on noin 950 ohmin maadoitusvastus. KAZ-antenni ottaa signaalin vastaan takaa, siis vastakkaisesta suunnasta kuin mihin se syöttöpisteestä katsoen osoittaa.
Dipoli on koaksiaalikaapelilla syötetty antenni, jossa syöttö tapahtuu antennin keskeltä. Sivuilla on kaksi yhtä pitkää (tai joskus ei) johdinta, jotka ovat samassa linjassa. Tällainen antenni on oikein tehtynä hyvin suuntaava, eli se ottaa parhaiten vastaan leveältä sivulta. Dipolin päiden suunnassa on vastaanoton minimikohta. Kun puhutaan dipolista, niin sillä tarkoitetaan käytännössä aina puoliaaltodipolia. toisin sanoen 30 metrin aaltoalueella dipolin elementtien yhteispituus on 15 metriä. Dipolin ominaisimpedanssi on 73 ohmia, joten syöttöjohdoksi käy erinomaisesti valkoinen 75 ohmin koaksiaalikaapeli.
Dipolin korkeuden tulisi olla vähintään puolet aallonpituudesta. Mainitussa 30 metrin tapauksessa antenni pitäisi saada 15 metrin korkeuteen. Tavoite ei ole helppo. Joskus jopa mahdoton. Hyvin johtavan maan yläpuolella (vesisuoni, suo) antenni voi toimia erinomaisesti matalallakin korkeudella.
Kun tarvitaan keskiaaltoantennia, niin tilanne muuttuu resonanssin suhteen entisestään mahdottomammaksi. Keskiaaltojen alkupäässä aallonpituudet ovat 550 metrin luokkaa, yläpäässä aallonpituus on 180 metriä. Käytännön elämässä tavallinen keskiaaltoantenni on yleensä aallonpituutta lyhyempi kompromissiantenni. Se voi olla matkaradion sisäinen ferriittiantenni, jonka ympäri on kiedottu kela. Se voi olla erikseen rakennettu looppiantenni, jossa antennielementti on halkaisijaltaan metrin parin levyinen kehikko, jonka ympäri on kierretty muutaman kierroksen mittainen kela, josta johdetaan signaali vahvistimeen ja vahvistimesta vastaanottimeen. Kehikon muoto voi olla ympyrä, neliö, jotain siltä väliltä. Kehikon materiaali voi olla puuta, muovia, hulavanne, yms.
Jos on niin onnellinen tilanne, että päästään kuuntelemaan mökille tai maaseututaloon, niin voi rakentaa satojen metrien mittaisen keskiaaltoantennin. Pitkälanka-antennin tulisi kulkea mahdollisimman suoraan, jotta sen suuntaavuus pääsisi oikeuksiinsa. Kokeiluissa on todettu että L- tai V-mutkan tekevä pitkälanka-antenni voi olla huonompi kuin lyhyempi suora lanka. Antennin pituus riippuu tietysti olosuhteista. Käytännössä on havaittu, että tavoitteeksi voisi ottaa noin 600-700 metrin pituuden. Niillä main tuntuu olevan se kriittinen piste, jonka jälkeen antennin pituudesta alkaa olla selvää hyötyä.
Sitä mukaa kun antennin pituus kasvaa, sen vastaanottokeila kapenee. Ylettömiin ei kannata pituutta jatkaa eikä vastaanottokeilaa kaventaa, koska silloin antenni alkaa taas ottaa signaalia heikommin. Yleensä maksimipituudeksi on yksi kilometri riittävä. Silloin keskiaaltojen alkupäässä antenni on kaksi kertaa aallonpituus ja yläpäässä viisi kertaa aallonpituus.
Kun antenni maadoitetaan päätevastuksella (400-500 ohmia) loppupäässä, niin antennin etu-takasuhde vahvistuu ja antenni toimii tehokkaammin vetosuuntaan. Tällainen keksijä Charles Beveragen mukaan 1920-luvulla nimetty beverage-antenni toimii sitä tehokkaammin haluttuun suuntaan, mitä paremmaksi maadoitus vastuksen perässä saadaan. Beverage-antenni on suomalaisessa keskiaaltokuuntelussa standardi, mutta muualla maailmassa, jossa on vähemmän asumatonta metsää tarjolla, sellaiset antennit ovat ylellisyyttä ja haaveilua.
Liikennevastaanottimilla kuunneltaessa oli tapana yhdistää antennilanka suoraan antennisisääntuloon laitteen takaseinässä. SDR-radioita käytettäessä tämä perinteinen tapa ei enää toimi. Beverage-antennin alkupäässä tarvitaan impedanssimuuntaja, joka muuntaa antennin noin 500 ohmin impedanssin 50-ohmiseksi, jotta kaikki signaali saadaan häviöttä koaksiaalikaapeliin ja sitä pitkin SDR:n 50-ohmiseen sisääntuloon.
Impedanssimuuntaja ei ole monimutkainen laite. Siinä askarrellaan kaksi kelaa ferriittirenkaalle, vaikkapa yhdeksän kierrosta antennin puolelle (kiinni antenniin ja maahan) ja kolme kierrosta koaksiaalin puolelle (kiinni koaksiaalin keskijohtimeen ja vaippaan). Eniten hankaluuksia aiheuttaa muuntajan suojaaminen säältä, sateelta ja lumelta. Koteloita tulisi olla kaksi, yksi elektroniikkakotelo muuntajalle, ja toinen isompi Motonet-tyyppinen kotelo ikään kuin sähkökaapiksi, jonne sijoitetaan muuntaja koteloineen ja johdetaan koksi reiästä kotelon alta.
Huolella tehty maadoitus niin vastaanottimelle kuin antennin syötölle vähentää häiriöitä, laskee kohinatasoa, ja mahdollistaa heikkojen signaalien pääsyn esiin. Looppiantenni voi olla hyvä ratkaisu häiriöisissä oloissa, koska sen voi kääntää suuntaan, jossa häiriöt tuntuvat vähiten.
Pitkälanka-antenni on irroitettava vastaanottimesta ukkosella. Vaikka salama ei iskisikään suoraan, niin pitkän antennin keräämä staattinen sähkö voi purkautua kalliisiin laitteisiin tavalla, jota emme halua.
FM-kuuntelussa käytetään Japanissa vuonna 1926 keksittyä yagi-antennia. Yksinkertaisin yagi sisältää säteilijän eli itse antennin, joka on dipoli, ja heijastajan. Vaativaan FM-kuunteluun rakennetuissa yageissa on sätelijän edessä lukuisia suuntaajia vahvistamassa ja kaventamassa vastaanottokeilaa. Yagiantennin puomin pituudelle ei ole olemassa muuta rajaa kuin sen käyttökelpoisuus. Kun yagin pituus kasvaa metritolkulla, niin antennin kääntäminen haluttuun suuntaan vaikeutuu, paino ja tuulikuorma kasvaa, ja tämä kaikki tekee yagin käsittelystä hankalaa. Myrskyilmalla raskas yagi voi olla jopa vaarallinen.
Yagin sääntönä on, että heijastaja antennin takapäässä on pituudeltaan pidempi kuin säteilijä, ja suuntaajat antennin etupäässä ovat pituudeltaan lyhyempiä kuin säteilijä. Koska aallonpituus on FM-bandilla niinkin lyhyt kuin kolme metriä, niin elementtien mitoitus on kriittinen ja antennin valmistaminen alumiiniputkesta edellyttää tarkkuutta. Yleensä yagit ostetaan erikoisliikkeistä valmiina.
SDXL on julkaissut antennialan perustietoutta Raimo Mäkelän laatimassa kirjassa Antenneilla Aalloille.
Raportointi ja QSL
DX-kuuntelu on ollut perinteisesti keräilyharraste, jossa pyritään saamaan vastaanottotodistus eli verifiointi (QSL) mahdollisimman monesta maasta ja mahdollisimman monelta asemalta. Tämä tapahtuu lähettämällä radioasemalle kuunteluraportti, jossa pyritään todistamaan aseman kuuluminen Suomessa saakka. Todistelu tapahtuu kuvaamalla kuultua ohjelmaa yksityiskohtaisesti. Erittäin hyödyllistä on liittää mukaan asemakuulutus audiona tai videona. Sähköisillä viestimillä internetissä tämä onnistuu helposti. Kuunteluraportti kirjoitetaan yleensä sillä kielellä, millä asema ohjelmaansa lähetti, tai jollain muulla ymmärrettävällä kielellä (englanti).
Harrasteen kulta-aikoina 1960-1980-luvuilla postista saapui kuuntelijoille radioasemilta mitä värikkäämpiä kirjeitä, kortteja, viirejä ja tarroja. Postimaksut olivat kalliita jo silloin, ja tällaiset muistolahjat köyhistä Afrikan ja Etelä-Amerikan maista olivat poikkeuksellisia huomionosoituksia.
Raportoijan tulee ottaa huomioon, että paikallisella radioasemalla ei ole mitään velvoitetta vastata kummallisten kaukaisten kuuntelijoiden viesteihin. Kuunteluraportti on radioasemalle yleensä kuriositeetti, johon vastataan hyvällä tahdolla ja PR-mielessä. Aseman kuuluminen kaukana kohdealueestaan on jännittävää, mutta siitä ei ole aseman toiminnan kannalta juuri mitään hyötyä. Ulkomaiselle yleisölle lähettävät lyhytaaltoasemat puolestaan tietävät mainiosti, että asema kuuluu ulkomailla, ja he olisivat kiinnostuneita saamaan palautetta ohjelmasta, vaikutelmia ja toivomuksia.
Saapuneesta vastauksesta olisi muistettava kiittää, jotta radioasema säilyisi ystävällisenä kuuntelijoita kohtaan myös jatkossa. Sähköpostilla tämä käy päinsä vaivatta.
Radioasemien raportointi ja vastausten kerääminen on jyrkästi vapaaehtoista. On kuuntelijoita, jotka harrastavat nauttimalla uusien harvinaisten asemien sieppaamisesta eivätkä raportoi asemille mitään, ja on toisia kuuntelijoita, jotka ryhtyvät tiettyjen radioasemien säännöllisiksi kuuntelijoiksi ja käyvät aseman kanssa ahkeraa kirjeenvaihtoa. Tästä on voinut seurata pitkäaikaisia ystävyyssuhteita asemien henkilökunnan kanssa.
Suomen DX-liiton rankkeihin ja kilpailuihin hyväksytään Suomen maaperällä sijaitsevalla vastaanottimella kuullut radioasemat.