KESISINFO -- TERVETULOA KUORTANEELLE -- KESÄKOKOUKSEN OHJELMA


Suomen DX-Liitto ry Kesäkokous 2018
Kuortane 3.-5.8.2018

Yleisinfoa

Sijainti

Kuortane sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla valtatie 66:n varrella (”get your kicks on route 66”). Urheiluopisto, jossa kokoonnumme, on ehdottomasti Kuortaneen tunnetuin paikka. Kuortaneen ja muun lähiseudun nähtävyyksistä mainittiin Radiomaailman artikkelissa, jonka kopio löytyy myös näiltä sivuilta.

Kulkuohjeita

Mikäli ei ole kuljetusta omalla autolla tms. liikennevälineellä, niin Kuortaneelle menee joitakin linja-autovuoroja, valitettavasti kuitenkin varsin vähän. Matkahuolto.fi -sivusto kertoo tarkemmin yhteyksistä esim. Tampereelta, Virroilta tai Seinäjoelta.

Urheiluopistolle on valtatie 66:lta selkeä viitoitus. Opiston alue on melko suuri. Saapuessa kannattaa suunnistaa liikuntahotellille ja tulla ensiksi Suomen DX-Liiton kesäkokousvastaanottoon 2. kerrokseen.

Kokous- ja majoitustilat

Kesäkokouksen keskuspaikkana on liikuntahotellin päärakennus. Hotellin vastaanotto sekä ravintolatilat (Aalto-ravintola) ovat 1. kerroksessa ja SDXL:n vastaantto- ja myyntitila sekä ohjelmasali 2. kerroksessa. Hotellihuoneet ovat tässä samassa rakennuksessa ja edullisempi resort-majoitus muutaman sadan metrin päässä. Sekä hotellihuoneet että resort-huoneet ovat hyvin varustettuja, niihin kuuluu mm. jääkaappi ja pienoiskeittiö. Rantasauna ja grillipaikka ovat resort-majoituksen suunnalla.

Kokouksen täyspaketit ovat seuraavat:

Yöpyminen kahden hengen huoneessa liikuntahotellissa pe-su, lauantain lounas ja juhlapäivällinen, aamiaiset sekä osanottomaksu: 230 euroa hengeltä. Sama mutta yöpyminen yhden hengen huoneessa: 290 euroa hengeltä. Vastaava paketti resort-majoituksessa 195 / 245 euroa.

Kokouksen osanottomaksu on 15 euroa koko ajalta, 10 euroa pelkästään yhden päivän osalta. Myös yhden yön yöpymiset ja kullekin sopivat ateriapaketit järjestyvät, tiedustelut sähköpostilla os. rv at sdxl.org.

Myös lauantain päiväkävijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä hyvissä ajoin, jotta voimme varata halutut ruokailut ja muutenkin se auttaa kokousjärjestelyissä.

DX-vastaanotto ja DX-Tarvikepalvelu

DX-reception ja tarvikemyynti ovat avoinna perjantaina 3.8 klo 16.00-21.00 ja lauantaina 4.8 klo 09.00-18.00. DX-tarvikepalvelun tuotevalikoimasta löytyy mm. World Radio TV Handbook 2018 tarjoushintaan sekä joitakin vanhempia WRTH-kirjoja (alennuksella), uusin painos Raimo Mäkelän kirjasta Antenneilla aalloille, Suomen DX-Liiton historiateos ”Oikeaan aikaan, oikealla taajuudella”, British Hit Singles –teos sekä muutamia muita tuotteita. Tavoitteena on myös saada kokoukseen myyntiin suosittuja FM-yagiantenneja. Jos tarvitset jotain erityistuotteita (raporttilomakkeita, vanhoja Radiomaailman irtonumeroita tms) ja haluat ne toimitettavaksi kesäkokouksessa, ota yhteyttä etukäteen.

DX-huutokauppa

Tuttuun tapaan lauantai-illan juhlapäivällisen ohjelmaan kuuluu DX-huutokauppa. Otamme vastaan lahjoituksia ja tuotto menee kokonaisuudessaan Suomen DX-Liiton toimintaan. Huutokauppaan tarkoitetut tuotteet voi tuoda DX-vastaanottoon.

Lisätietoja, ilmoittautumiset, tiedustelut

Kannattaa seurata tätä sivustoa säännöllisesti. Tietoja päivitetään tänne aina tilanteen mukaan.

Virallisesti ilmoittautuminen päättyy jo 1.7, eli majoitus on syytä varata tuohon mennessä, koska sen jälkeen joudumme luovuttamaan huonekiintiömme. Toimi siis heti varmistaaksesi majoituspaikkasi. 1.7 jälkeen voi toki huoneita kysyä, mutta saatavuus on epävarmaa.

Yöpymispaketit sekä yksittäiset kokousmaksut maksetaan Suomen DX-Liiton tilille: FI59 8000 1000 4878 69, maksuviite 1009.

Ilmoittautumisia vastaanottaa sekä tiedusteluihin vastaa kokouksen tiedottaja Risto Vähäkainu. Suositeltavin yhteydenottotapa on sähköposti os. rv@sdxl.org. Myös puhelintiedustelut ovat tervetulleita numeroon 050-5292909.

Tervetuloa Kuortaneelle!