Mayojen jäljillä

Kuva: Uxmalin länsijukataninen mayakaupunki on yksi Jukatanin merkittävimpiä mayojen suurkaupunkeja, jonka pyramidi on aivan omintakeinen. Sen poikkileikkaus on soikio. Tämä kuva on otettu syyskuussa 1979, jolloin olin liikkeellä poikkeuksellisesti sadekauden aikana. Kuvassa näkyykin sadekauden aikana ryöpsähtävä luonnon syvä vihreys.

Jyrki K. Talvitie

Lokakuussa 1972 suuntasin ensi kertaa Jukatanin niemimaalle Meksikon kaakkoisosaan. En oikeastaan tiennyt miksi. Kenties takaraivossa vilisivät mielikuvat jostakin eksoottisesta. Ne saattoivat olla peräisin Franz Trellerin ”Kuningasten jälkeläisestä”, jonka olin lukenut kauan aikaisemmin.

Meksikolainen lankoni ihmetteli, mitä ihmettä aikoisin siellä syrjäkulmilla tehdä. Eihän sinne juuri kukaan matkustanut. Näin siis silloin.

Méridan keskipiste on keskustori eli meksikolaiseen tapaan nimeltään zócalo. Sen varrella ovat osavaltion hallintorakennus, kaupungintalo, katedraali ja kaupungin perustajan konkistadori Francisco de Montejon kotitalo. Keskustori rajoittuu katuihin 60, 61, 62 ja 63. Keskustorin varrella on lukuisia kahviloita ja ravintoloita, missä voi viettää aikaa seuraamassa verkkaista elämää, tapaamassa tuttaviaan ja parantamassa maailmaa.

 

Minä olin kuitenkin uskossani vahva. Jukatan kutsui minua. Minäpä halusin juuri sinne, minne kukaan muu ei matkustanut. Niinpä ostin menopaluulipun Mexicana de Aviaciónilla Méridaan, varasin hotellin ja lähdin matkaan. Vajaan kahden tunnin lennon jälkeen laskeuduin perillä lentokoneesta kuumuutta hohkaavalle lentokentälle ja riensin halukkaasti nykyaikaisen terminaalin ilmastoituun ihanuuteen.

Majoituin Méridan pääkadun Calle 60:n varrella sijaitsevan vanhan klassisen Hotel Méridan jyhkeiden seinien sisälle. Ne pitivät korkeissa huoneissa ulkona vallitsevan pätsin loitolla. Sieltä oli lyhyt kävelymatka Méridan kauniille zócalolle, jota ympäröivät katedraali, kaupungintalo, Yucatánin osavaltion hallintopalatsi ja eräät vanhat rakennukset. Niistä erään kerrottiin olevan Jukatanin valloittajakonkistadorin Francisco de Montejon rakennuttama. Kaduilla liikkuvat paikkakuntalaiset olivat tyystin erilaisia kuin Meksikon pääkaupungin asukkaat, niin kasvonpiirteiltään kuin vaatetukseltaankin. Lyhytkasvuisia ja pyöreäkasvoisia. Naiset pukeutuneita valkoiseen huipiliin, miehet valkoisiin asuihin ja panamahattuihin. Liikenne oli rauhallista, ihmiset liikkuivat vailla kiirettä. Minähän aloin pitää tällaisesta elämänmenosta oitis!

Méridan kaupungin 1800-luvulla rakennetussa osassa on runsaasti silloisten sisalhamppumiljonäärien entisiä palatseja, jotka ovat hotelli-, pankki- tai museokäytössä. Paseo de Montejo on miellyttävän varjoinen, pitkä kävelykatu, jonka varrella on runsaasti kahviloita ja ravintoloita.

Sen jälkeen olenkin käynyt Méridassa niin monta kymmentä kertaa, etten enää edes muista. Olen myös itse jopa ajanut monet kerrat autolla sinne 1700 km matkan pääkaupungista. Mérida on edelleenkin mielikaupunkini Meksikossa.

Seuraavaksi perehdyin siihen, mitä lähiretkiä oli tarjolla paikallisessa matkatoimistossa. Chichén Itzá kuulosti niin eksoottiselta, että sitä en tietenkään voinut mitenkään vastustaa. Tätä ei siis pidä ymmärtää niin, että olisin tiennyt etukäteen, mitä nähtävää siellä olisi.

Jaguaarin temppeli. Tällainen näkymä avautui Chichén Itzán pyramidin huipulta, kun kipusin sinne 25.10.1972 ja jäin ihmettelemään maisemaa ja mayojen mahtavia saavutuksia. Kulunut puoli vuosisataa sen jälkeen on puolen tuhannen mayojen löytöpaikoilla käynnin ja uusimman tutkimustiedon ansiosta laventanut käsitystäni mayoista ja heidän historiastaan. Olen käynyt lähes sadalla mayoihin liittyvällä arkeologisella löytöpaikalla. Nykytiedon mukaan mayojen aikaansaannokset ovat entistäkin vaikuttavampia ja mayakulttuuria voi perustellusti pitää maailmanhistorian merkittävimpiin kuuluvana.

Seuraava päivä, muistaakseni 25.10.1972, oli käänteentekevä elämässäni. Ennen kuin aurinko oli noussut korkeimmilleen istuin Chichén Itzán suuren pyramidin huipulla ja katselin ympärilleni vaikuttuneena. Mayojen vanha kaupunki lepäsi edessäni kaikessa komeudessaan. Edessä oli Jaguaarin temppeli, sen takana mayamaailman suurin pallokenttä ja oikealla takanani Soturien temppeli. Oikealla muutaman sadan metrin mittaisen viidakkopolun päässä oli salaperäinen cenote, uhrauskaivo. Vasemmalle lähti viidakon läpi tie kaupungin vanhempaan osaan, missä on muiden muassa ylväs observatoriorakennus. Jukatanin horisontti on suora viiva — ei laaksoa, ei kukkulaa.

Chichén Itzán observatoriolta on näköyhteys keskustan pyramidille.

Joitakin kymmeniä turisteja vaelteli rakennusten äärellä ja kulki suuren torin poikki alkavassa iltapäivän helteessä. Ainoat äänet olivat satunnaiset turistien huudahdukset, jotka kantautuivat hyvin pyramidin huipulle. Viidakon lintujen sirkutukset kuuluivat taustalla. Kuuma ilma tuntui seisovan paikoillaan, ei ollut tuulenvirettäkään.

Olin vaikuttunut, suorastaan ällistynyt. Mikä on ollut tuo kansa, joka on rakentanut tällaisen mahtavan kaupungin? Kansa jonka älyllisiin saavutuksiin kuuluivat myös nerokas numerojärjestelmä, hieroglyfikirjoitus ja hämmästyttävän tarkka ajanlasku, joka oli perustunut monien sukupolvien aikana tehtyihin havaintoihin taivaankappaleiden liikkeistä. Miten oli mahdollista, etten tiennyt mayoista mitään, vaikka olin sentään aina ollut historiafriikki ja lukenut kaiken käsiini saamani Latinalaisen Amerikan nykyisyydestä ja menneisyydestä!

Soturien temppeli nähtynä pyramidin päältä.

Siltä istumalta päätin, että otanpa asiasta selvää. Méridaan palattuani ostin heti kasan mayoja käsittelevää peruskirjallisuutta. Tärkein kirjoista oli Chichén Itzán kaivauksia ja restaurointia 1900-luvun alkupuolella johtaneen Sylvanus Griswold Morleyn kirja ”The Ancient Maya”. Siltä tieltä ei sitten enää ollutkaan paluuta. Lähes puoli vuosisataa olen tutkinut mayojen historiaa ja kokenut hieroglyfien arvoituksen selvittämisen mukanaan tuoman tiedon murroksen ajan kolmisenkymmentä vuotta sitten. En tiedä, kuinka monta kymmentä esitelmää olen aiheesta pitänyt Suomessa, varmasti yli sata. Olen kirjoittanut viisi kirjaakin ja opastanut useita kymmeniä matkailijaryhmiä Mayamaassa sekä käynyt lähes sadan pienemmän tai suuremman mayakaupungin raunioilla Meksikon, Guatemalan, Belizen, Hondurasin ja El Salvadorin viidakoissa, vuorilla ja tasangoilla.

Ryhdyin heti alusta lähtien dokumentoimaan valokuvaamalla tämän alueen muinaismuistoja. Näitä valokuvia on kertynyt lähes viidessä vuosikymmenessä yli kymmenen tuhatta. Mayakulttuurin tutkimus on sinä aikana kokenut suuren boomin, sillä paitsi tieteellisistä syistä myös matkailullisista syistä rauniokaupunkeja on kaivettu esiin, niitä on tutkittu, konsolidoitu ja restauroitu. Mayakulttuurin tuntemus on kasvanut aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Chichén Itzán tunnetuin rakennus on pyramidi, josta on tullut suorastaan eräänlainen mayakulttuurin tunnus. Se on 28 metriä korkea ja sen pohja on neliön muotoinen. Kullakin pyramidin neljällä sivulla on portaikko, jossa on 91 askelmaa. 4×91=364 + ylätasanne on 365 eli vuoden päivien määrä kokonaislukuna. Pyramidi on yhdeksänportainen, joten kunkin portaikon molemmin puolin on 9+9 eli 18 porrasta. Koska mayojen ”kuukaudessa” oli 20 päivää, 18×20=360 + 5 päivän uayeb = 365 eli vuoden päivien lukumäärä kokonaislukuna. Mayat tiesivät, ettei vuoden mitta ollut tarkalleen 365 päivää, vaan noin neljännespäivän verran pitempi, joten he saattoivat ottaa tuon erotuksen huomioon ajanlaskuissaan. Pyramidin kullakin sivulla on 52 korkolaattaa eli yhden kalenterikierron vuosien lukumäärä. Kevätpäivän ja syyspäivän tasauksina sivulta paistava aurinko heittää portaikon pystysuoraan sivuseinään varjon, joka pyramidin yhdeksänportaisesta muodosta johtuen näkyy käärmeenä, joka on yhdeksänä ”kyttyränä”. Mayat palvoivat Sulkakäärmettä eli Kukulcánia. Tämän pyramidin sisällä on kaksi muuta pyramidia, joista ylemmän päällä on ylipapin kammio, missä on punaiseksi värjätty jaguaari, joka toimii ylipapin valtaistuimena.

Eräänlainen oman urani kulminaatiopiste oli, kun sain toimia Tampereen taidemuseon Mesoamerikan suurnäyttelyn järjestelytoimikunnan puheenjohtajana ja pääneuvottelijana vuosina 1994—98. Näyttely oli valtava yleisömenestys, sata tuhatta kävijää. Sain myös osallistua Didrichsenin taidemuseon mayanäyttelyiden luomiseen ja toteuttamiseen samoihin aikoihin. Harvoin harrastus johtaa tällaisiin mittasuhteisiin.

Tutustuessani mayatutkimuksen historiaan perehdyin myös ilmeisten sukulaissielujeni aikaansaannoksiin 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Silloin kun tietämys mayoista oli alkioasteella. Silloin kun jotkut tiedemiehet Euroopassa vielä tuhlasivat energiaansa kiistämällä koko tämän korkeakulttuurin olemassaolon. Hämmästyttävää on se, kuinka monta diletanttia vei oma-aloitteisilla tutkimusretkillään mayakulttuurin tuntemusta eteenpäin ja kuinka he omilla julkaisuillaan saivat suuren yleisön kiinnostumaan Meksikon ja Keski-Amerikan tiheissä viidakoissa piilevän kulttuurin salaisuuksista. Koen olleeni jonkinlainen myöhäsyntyinen näiden suurmiesten henkinen jälkeläinen. Kerronpa malliksi lyhyesti muutamista keskeisistä varhaisista tutkimusmatkailijoista.

1800-luvun neljännellä vuosikymmenellä Jukatanilla, Belizessä, Guatemalassa ja Hondurasissa työskenteli kaksi merkittävää amatööritutkijaa, joiden työ on arvossaan vielä tänäkin päivänä. Heidän yhteistyönsä tuotti kaksi merkittävää kirjaa, jotka lopullisesti toivat mayakulttuurin maailman tietoon tavalla, joka pakotti myös akateemisen maailman vihdoinkin ottamaan vakavasti Keski-Amerikan muinaisuuden tutkimisen. Nämä kaksi uutteraa tutkimusmatkailijaa olivat yhdysvaltalainen John Lloyd Stephens ja englantilainen Frederick Catherwood. Stephens oli vuonna 1805 syntynyt newyorkilainen lakimies, joka joutui lääkärin määräyksestä hellittämään hetkeksi, jolloin hän päätti lähteä kiertelemään Eurooppaa ja Lähi-itää. Käytyään monissa Antiikin Kreikan kohteissa ja Egyptissä hän palasi kotiin, missä kuuli kirjankustantajaystävältään, että matkakertomuksilla olisi kysyntää. Hän kirjoittikin matkoistaan kaksiniteisen kirjan, joka meni yllättävän hyvin kaupaksi. Hän kirjoitti toisenkin ja kauppa kävi entistäkin paremmin.

Pyramidin vieressä on rakennus, jolle on annettu nimi Soturien temppeli, koska sen seinillä on runsaasti soturiaiheisia korkokuvia. Rakennuksen laella on mayoja myöhemmän tolteekkien kulttuurin tunnusomaisiin piirteisiin kuuluva Chac Mool -veistos, jonka vatsan päällä on laakea alue, jonka päälle on mahdollisesti asetettu uhratun ihmisen sydän.

Ei tiedetä, mikä nimenomaan sai Stephensin suuntaamaan matkansa seuraavaksi Keski-Amerikkaan. Mahdollisesti sysäyksen antoi eurooppalaisen kosmopoliitin Jean Frédéric Waldeckin juuri ilmestynyt kirja. Stephens hankki kuitenkin kaiken siihen mennessä ilmestyneen kirjallisuuden käsiinsä ja sai matkalle piirtäjäksi mukaan englantilaisen taiteilijan Frederick Catherwoodin, johon hän oli ystävystynyt Lontoossa ollessaan. Catherwood oli Stephensiä viitisen vuotta vanhempi ja hänkin oli käynyt pyramideilla ja monissa Välimeren maissa, joten molemmat olivat tietämättään poikkeuksellisen hyvin valmistautuneita kohtaamaan kokonaan uuden kulttuurin Keski-Amerikassa.

Stephens oli Yhdysvaltain uuden presidentin Martin van Burenin hyvä ystävä ja sai tältä helposti nimityksen Yhdysvaltain konsuliksi, itse asiassa lähettilääksi, Keski-Amerikan yhtyneisiin maakuntiin. Matkalle lähdettiin lokakuussa 1839. Matka suuntautui Belizen kautta Ciudad de Guatemalaan, joka oli silloin Keski-Amerikan yhtyneiden maakuntien pääkaupunkina.

Ensimmäinen mayakaupunki, johon Stephens ja Catherwood tutustuivat, oli Copán (nykyisessä Hondurasissa). Värikkäiden vaiheiden jälkeen he ostivat koko kaupungin 50 dollarilla eräältä paikalliselta maanomistajalta saadakseen rauhassa tutkia löytöään. Copánissa oli silloin käynyt vasta Juan Galindo. Jo ensimmäiset stelat (hieroglyfipatsaat) paljastivat heille, että kysymyksessä oli jokin täysin uusi kulttuuri.

Mayanainen perinteisessä huipil-asussaan ihmettelee pyramidia.

Stephens ja Catherwood olivat ihanteellinen parivaljakko. Stephens kirjoitti rauhalliseen tyyliinsä muistiin näkemäänsä liioittelematta ja hätäisiä johtopäätöksiä tekemättä. Catherwood puolestaan piirsi erittäin vaikeissa olosuhteissa tarkkoja piirroksia siitä, mitä he näkivät. Catherwoodin sairastumisen vuoksi he joutuivat palaamaan New Yorkiin, mutta jo 1841 he olivat uudelleen Keski-Amerikassa. Kaiken kaikkiaan he kävivät 40 mayakaupungissa, joista vain kolmesta heillä oli ennakkotietoa. Suoritus on siten kerrassaan ainutlaatuinen.

Palattuaan Yhdysvaltoihin Stephens kirjoitti kaksi kaksiniteistä kirjaa (”Incidents of Travel in Central America, Chiapas and Yucatan” ja ”Incidents of Travel in Yucatan”), jotka Catherwood kuvitti. Kirjat olivat valtava menestys ja ne pakottivat vieläkin epäuskoiset tarkistamaan kantaansa siitä, oliko Keski-Amerikassa merkittäviä muinaismuistoja vai ei. Nämä kirjat, jotka ovat myynnissä edelleenkin, ovat olleet

erinomainen lähdeteos tutkijoille, sillä kumppanukset tulivat monille raunioille ensimmäisinä arkeologian harrastajina ja heidän tarkat muistiinpanonsa ovat olleet myöhemmillekin tutkijoille tärkeitä.

Chichén Itzán pallokenttä, joka on 168 metriä pitkä ja 70 metriä leveä on suurin koko Mesoamerikasta tavattu pallokenttä. Kuvassa näkyy kivirengas, joka on noin seitsemän metrin korkeudella.

Stephens kuoli matkoillaan saamaansa malariaan jo 1852. Catherwood kuoli kaksi vuotta myöhemmin ollessaan palaamassa Englannista New Yorkiin, kun laiva jossa hän oli matkustajana, upposi yhteentörmäyksen seurauksena Atlantilla.

Englantilainen Alfred Maudslay syntyi 1850 Lontoossa. Hän opiskeli innottomasti lääkäriksi, ja lähti matkailemaan maailmalle pian valmistuttuaan. Hänen matkansa ulottuivat Yhdysvalloista Keski-Amerikkaan ja Karibianmeren saarille. Stephensin ja Catherwoodin kirjat olivat hänenkin innoituksenaan. Kolmikymppisenä Maudslay sitten olikin jo Guatemalassa seuraamassa esikuviensa jalanjälkiä. Alkoi vuosikymmenen tiivis kenttätyö, jonka aikana Maudslay kävi useimmissa tärkeissä mayakaupungeissa. Hänkään ei ollut ensisijaisesti kiinnostunut kaivauksista, vaan seremoniakeskusten löytämisestä, näkemisestä, kartoittamisesta ja valokuvaamisesta. Maudslay löysi Usumacintajoen rannalla sijaitsevan Yaxchilánin melkein samanaikaisesti ranskalaisen Desiré Charnayn kanssa.

Chichén Itzán pallokentän laidalla on korkokuva, josta voi nähdä, mitä tapahtui pallopelin jälkeen. Ilmeisesti hävinneen joukkueen kapteeni mestattiin. Kuvasta näkyy miten päättömästä kehosta syöksähtävät käärmeen muotoiset verisuihkut.

Maudslay oli Teobert Mahlerin tapainen tarkka havainnoitsija ja hyvä valokuvaaja. Vielä 1900-luvulla hän oli maya-arkeologian ”grand old man”, jonka työn arvostus on säilynyt aina meidän päiviimme.

Aineistonsa Maudslay julkaisi 1890-luvulla Englannissa mahtavana ”Archaeology”-nimisenä julkaisuna. Se oli tarkkoine karttoineen, pohjapiirroksineen, väripiirroksineen ja valokuvineen pitkään kaikkien maya-arkeologien arvostama hakuteos.

Alfred Maudslay, joka oli rahoittanut valtaosan tutkimusmatkoistaan omasta taskustaan, kuoli 1931 Englannissa.

Kabahin mayakaupungissa on vaikuttava korkokuva, jonka aiheena on sateenjumala Chac. Jukatanin niemimaan ilmasto on sateiden osalta ollut hyvin selvärajainen. Sadekausi alkaa toukokuun lopulla ja päättyy syyskuussa. Muuna aikana sateet ovat hyvin niukkoja, joten maissin kylvö on osattava ajoittaa oikeaan ajankohtaa. Todennäköisesti ajanlaskun tarve on syntynyt maatalouden tarpeista.

Onnettomasti päättynyt seikkailu Habsburgin Maksimilianin istuttamiseksi Meksikon keisariksi toi maahan moneksi vuodeksi ranskalaisia sotajoukkoja. Niiden mukana tuli vuonna 1865 myös Teobert Mahler, saksalaissyntyinen Itävallan kansalainen, joka oli saanut insinöörin ja arkkitehdin koulutuksen. Mahler taisteli loppuun asti Maksimilianin puolesta ja nousi kadetista kapteeniksi, mutta päätti hävityn sodankin jälkeen jäädä Meksikoon. Rauhan palattua hän lähti kiertelemään Meksikoa valokuvaten kansan elämää ja muinaismuistoja. Vuonna 1877 hän kävi ensimmäisen kerran Palenquessa, viipyi siellä viikon ja päätti omistaa elämänsä mayojen tutkimukselle. Hänen isänsä oli sillä aikaa kuollut Badenissa ja Mahler palasi Eurooppaan valvomaan perintöetujaan. Se vei odotettua kauemmin ja hän ehti oleskella pitkään Pariisissa, missä hän kirjoitteli artikkeleita, piti esitelmiä ja näytti diojaan Meksikosta. Hän syventyi myös kirjastoissa mayakirjallisuuteen ja tapasi muita amerikanisteja. Vuonna 1884 hän palasi Meksikoon ja asettui asumaan Méridaan Jukatanille.

Mahler ryhtyi nyt järjestelmällisesti tutkimaan ensin Jukatanin, sitten Peténin ja Usumacintajoen laakson mayaraunioita. Hän liikkui vain muutama intiaani seuranaan varusteinaan kamera ja muistiinpanovälineet. Kolmen vuosikymmenen ajan hän liikkui viidakossa käyden pienillä ja suurilla tunnetuilla raunioilla ja löytäen uusia ennen tuntemattomia kaupunkeja, mm. Cobán vuonna 1891.

Sayilin länsijukatanilainen mayakaupunki Puuc-kukkuloilla on arkkitehtuuriltaan hienopiirteinen, melkein antiikin kreikkalaiselta vaikuttava. Tämä palatsi on kolmikerroksinen.

Mahler teki erittäin tarkkaa työtä valokuvaten, mitaten, pohjapiirroksia ja karttoja tehden. Hän mm. kehitti menetelmän kuvata korkokuvia yöllä keinovalossa, jolloin jyrkkä kontrasti tuo kuviot kaikkein parhaiten esille.

Myöhempinä vuosinaan Mahler erakoitui, elätti itseään myymällä kopioita valokuvistaan ja kävi yhden miehen sotaa mayaraunioiden puolesta. Hän suhtautui äärimmäisen epäluuloisesti kaivauksiin, kipsivalosten ottamisiin ja suorastaan vihamielisesti esineiden kuljettamiseen pois alkuperäisiltä paikoiltaan. Edward H. Thompsonin operaatio Chichén Itzán pyhän kaivon tyhjentämiseksi sai hänet raivoihinsa ja rikkoi miesten välit lopullisesti.

Teobert Mahler kuoli vuonna 1917 Méridassa.

Näiden neljän amatöörin elämäntyö teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Perehdyin heidän kokoamiinsa aineistoihin ja yritin minäkin tehdä oman vähäisen osani mayakulttuurin muinaismuistojen dokumentoinnissa ja julkistamisessa. Viimeisin suuri ponnistukseni on ollut koko yli 20.000 dian valokuva-arkistoni digitoiminen sekä kuva-aiheiden dokumentointi. Projekti on kestänyt toistakymmentä vuotta, koska olen tehnyt työtä vain aika ajoin matkojen, leipätyön ja muiden aktiviteettien ohella. On ollut palkitsevaa käydä läpi omaa tutkimushistoriaani vuosikymmenien ajalta ja elää uudelleen niitä ainutkertaisia hetkiä, joita matkoihini on sisältynyt lukemattomia.

Labnán länsijukatanilaisessa mayakaupungissa on kaunis portti.

Erityisen suuri ilonaihe minulle on ollut se, että nuori ystäväni Harri Kettunen on onnistunut luomaan uran Suomen ensimmäisenä mayoista tohtoriksi väitelleenä tutkijana. Minä puolestani sain Harrin ansiosta kunnian toimia joulukuussa 2012 Suomessa järjestetyn mayatutkijoiden kongressin avaajana. Kaiken lisäksi tapahtuma järjestettiin entisessä Geologian laitoksen rakennuksessa, joka palautti mieleeni miellyttäviä muistoja siellä puoli vuosisataa aikaisemmin alkaneista opinnoistani.

Kiinnostukseni syntyhistoriaan liittyvän Franz Trellerin kirjan ”Kuningasten jälkeläinen” poimin juuri kirjahyllystäni. Se on minulle muistorikas kirja. Sain sen 1929 ilmestyneen toisen painoksen ystävältäni Erkki Reenpäältä vain vähän ennen hänen kuolemaansa, joka tapahtui tammikuussa 2004. Me olimme molemmat aloittaneet intiaaniromaaneista kiinnostuneina pikkupoikina. Tähän se oli sitten johtanut!

Uuden vuosituhannen puolella mayatutkimus on saanut käyttöönsä monia uudenaikaisia tutkimusvälineitä ja -menetelmiä. Erityisesti viidakon peittämän maaperän pinnanmuodostukseen käytettävä LIDAR-tekniikka on tuonut esiin uusia muinaisia asutuskeskuksia aivan erityisesti Guatemalan Peténissä, joka on koko mayakulttuurin syntyseutua ja sen komeimpien seremoniakeskusten sijaintipaikka. Meksikon Jukatanin niemimaa sekä Chiapasin ja Tabascon osavaltiot eivät juurikaan jää jälkeen Guatemalan löytöpaikoista. Belizessä, Hondurasissa ja El Salvadorissa on niissäkin merkittäviä mayakeskuksia. Kaikissa näissä maissa olen vuosikymmenien aikana kierrellyt näkemässä, kokemassa ja valokuvaamassa. DX-kuuntelusta alkanut kiinnostus Latinalaiseen Amerikkaan on antanut pontimen toiselle ikiaikaiselle harrastukselle.

Méridan keskustan lähellä oli ainakin vuonna 1972, siis ensimmäisellä käynnilläni, méridalaisen radioasemaryppään Sistema Radio Yucatánin toimisto ja katolla liuta antenneja. Sittemmin kymmenillä seuraavilla käynneilläni en enää tullut katsoneeksi, onko rakennuksessa tapahtunut mitään uudistuksia. Cancúnin turistikeskuksen rakentaminen silloiseen Quintana Roon territorioon, myöhempään osavaltioon, aiheutti myös radioasemien rakentamisen eri puolille Jukatanin itärannikkoa.

Ensimmäisellä Méridan-käynnilläni asustin kaupungin vanhimpiin kuuluvassa, perinteisessä Hotel Méridassa, joka on kaupungin pääkadun Calle 60:n varrella. Kaikki sen suuntaiset kadut on numeroitu parillisin numeroin. Risteävät kadut on numeroitu parittomin numeroin. Samaa numerointijärjestelmää on käytetty monissa muissakin meksikolaisissa espanjalaisten perustamissa kaupungeissa. Se helpottaa suuresti suunnistamista sekä kävellessä että autoillessa.

Avainsanat: ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Uusin Radiomaailma on ilmestynyt:

Sisällysluettelo: klikkaa kuvaa Kansi_RM-05-18

Yhteistyökumppanit

Tervetuloa radion rajattomaan maailmaan!

Ulkomaisien radioasemien signaaleja voi metsästää muutenkin kuin Internetin välityksellä. Oman erityispiirteensä asiaan tuo radiokelien vaikutus asematarjontaan. Melko vähällä vaivalla ja pienellä rahalla valinnanvaraa on satojen asemien verran. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin eetterin tarjonnasta ja DX-harrastuksesta. Sivuille on myös kerätty linkkejä muihin aihetta sivuaviin Internetin palveluihin.

Liittymällä jäseneksi saat vuoden 2018 Radiomaailma-lehdet (6 numeroa). Lehden voi tilata myös ilman jäsenyyttä.

WRTH 2018: Hinta DX-Tarvikepalvelussa 30 euroa + 7 euron toimituskulu (yht. kaikille saman toimituksen tuotteille). Tilaukset myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Kansi_WRTH_2018

Tilaa saman tien Antenneilla aalloille -perusteos, josta on otettu uusi painos. Hinta DX-Tarvikepalvelussa 19,50 euroa + toimituskulut 7 euroa (koko toimitukselle). Voit tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Sisällysluettelo: klikkaa kannen kuvaa alla!

kansi_aa_2016

Tuoreimmat aiheet

Yksi tapa harrastaa DX-kuuntelua

Oheisessa YouTube-videossa Jim Solatie (JMS) esittelee DX-kuuntelua RadioGaala2013 -ohjelmassa!

”Diksaaja harrastaa radion kuuntelemista”

Mika Mäkeläinen (MTM) Radio Suomen yövieraana: YLE:n yövieras

Kävijälaskuri

Flag Counter
Top