Essi Kiviranta 1930-2016

BBC:n suomenkielisen osaston päällikkö Essi Kiviranta on kuollut Lontoossa 21.4.2016, kirjoittivat HS:ien muistokirjoituksessaan hänen kollegansa Gaius Gyllenbögel, Pertti Salolainen ja Ari Valjakka. Kiviranta aloitti työnsä BBC:ssä sihteerinä 1953 edeten sittemmin ohjelmatoimittajaksi ja lopuksi BBC:n suomenkielisen osaston pitkäaikaisimmaksi päälliköksi. Vuosikymmenten aikana Kiviranta opasti ja koulutti BBC:n tavoille lukuisia suomalaisia toimittajia, jotka useimmiten työskentelivät BBC:n palveluksessa 3-5 vuoden sopimuksella. Kivirinnan oma ura alkoi Erkki Arnin jälkeen osaston päällikkönä 1967 alkaen aina vuoteen 1990, jolloin hän jäi eläkkeelle. Suomenkielisen BBC:n toimituskunnan henkilöluettelo 57 vuoden ajalta on pitkä. Tunnettuja ”Bush Finnejä” ovat olleet mm. Max Jakobson, Matti Rossi, Erkki Toivanen, Erkki Raatikainen, Risto Uimonen, Jyrki Koulumies, Marjo Ahonen, Kari Mänty ja jopa yksi dx-kuuntelija Juha JH Hintikka.

RV muistelee: BBC:n suomenkielisen palveluksessa on ollut muitakin dx-kuuntelijoita  ja SDXL:n jäseniä varsinkin 80-luvun alkupuolella. Aktiivinen (ilmeisesti turkulainen) Juha Nevalainen meni BBC:lle joskus 80-luvun puolivälin aikoihin. Hän oli kesiksessä BBC:n edustajana ainakin 1986  (Pohja). Saarijärveltä kotoisin ollut Jyrki Nokkonen oli myös tuolla  ja jos yhtään oikein muistan, niin ilmeisesti Jyrki oli remmissä Juha Nevalaisen jälkeen. 1990-luvulla SDXL:n silloinen toimitussihteeri toimitti BBC:lle säännöllistä dx-ohjelmaa.

Essi Kivirannan sydäntä lähellä olivat mm. kielet ja kirjallisuus. BBC:n suomenkielinen toimitus on edistänyt myös suomea alkaessaan jo 1980-luvulla käyttää maasta nimeä Britannia. Saman käytännön myös Yleisradion TV-uutistoimitus sitten omaksui. Essi Kiviranta rakasti myös musiikkia osaten soittaa mm. useita instrumentteja. Hän osallistui itse jopa musiikkituotantoihin, kun maailmankuulu kapellimestari Sir Colin Davis vuonna 1994 levytti Sibeliuksen Kullervo-sinfonian. Kiviranta toimi tuolloin Lontoon sinfoniakuoron suomen kielen valmentajana. 2000-luvun alussa Kivirannalle myönnettiin Suomen Leijonan ensimmäisen luokan ritarimerkki ansioistaan toimittajana.

kkx


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Suomen DX-Liitto

Postiosoite:
Annankatu 31-33 C 49 c
00100 HELSINKI
Käynti sopimuksen mukaan.

Sähköposti
(Radiomaailma-lehti ja jäsenasiat): Toimisto

Puhelin:
044 0223 030 (arkisin 11-18)

Tervetuloa radion rajattomaan maailmaan!

Ulkomaisien radioasemien signaaleja voi metsästää muutenkin kuin Internetin välityksellä. Oman erityispiirteensä asiaan tuo radiokelien vaikutus asematarjontaan. Melko vähällä vaivalla ja pienellä rahalla valinnanvaraa on satojen asemien verran. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin eetterin tarjonnasta ja DX-harrastuksesta. Sivuille on myös kerätty linkkejä muihin aihetta sivuaviin Internetin palveluihin. Liittymällä jäseneksi saat loppuvuoden 2020 Radiomaailma-lehdet. Lehden voi tilata myös ilman jäsenyyttä.

Viimeisimmät lokiasemat (klikkaa kuvaa)

Online Log - AM: AM Log Online Log - FM: FM Log

Radiomaailma-lehti

Radiomaailma 6/2020 ilmestyy 2.12.2020. Seuraavan numeron aineisto-stopdate on 6.1.2021. RM-kansi6/20

DX-kirjallisuutta

DX-Tarvikepalvelusta DX-Tarvikepalvelu
voi tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta). Vuoden 2020 WRTH nyt tarjoushinnalla 25 € + toimitusmaksu 9 € / tilaus: WRTH_2020 Antenneilla aalloille -perusteoksen hinta on 19,50 € + toimituskulut 9 € (koko toimitukselle). Voit tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu Sisällysluettelo: klikkaa kannen kuvaa alla! kansi_aa_2016

Yksi tapa harrastaa DX-kuuntelua

Oheisessa YouTube-videossa Jim Solatie (JMS) esittelee DX-kuuntelua RadioGaala2013 -ohjelmassa!

”Diksaaja harrastaa radion kuuntelemista”

Mika Mäkeläinen (MTM) Radio Suomen yövieraana: YLE:n yövieras

ULA / FM: Mitä tarkoitetaan hyvällä radiokelillä?

Ilmiö johtuu ilmakehän yläosiin kesäaikaan syntyvästä heijastavasta kerroksesta, jonka myötä ULA/FM-radioasemia voi kuulua tuhansien kilometrien päästä. Otso Ylönen (OSY) YLE Radio Suomi Kuopion haastattelussa: Hyvä radiokeli

Kävijälaskuri

Flag Counter
Top