Panama – silta ja railo kahden maanosan välillä

Kuva: Kanavan tyynenmerenpuoleinen sulku Miraflores näyttää ilmasta käsin tällaiselta.

Jyrki K. Talvitie

Panaman toki kaikki tuntevat. Sehän on maa, jonka kautta kulkee Panaman kanava. Niinhän? Toki, toki, mutta sekö on kaikki mitä Panamasta kannattaa tietää? Ei sentään! Panama on paljon muutakin kuin kanava, ja siitä muusta harva tietää mitään, ellei ole sattunut käymään maassa. Itselläni on ollut tilaisuus oleskella Panamassa kolmasti, minkä ansiosta olen kovasti ihastunut siihen. Poikkeuksellista on se, että jo ennen ensimmäistä käyntiänikin olin ihastunut Panamaan – kolmen Suomessa kuulemani panamalaisen keskiaaltoradioaseman ansiosta! Se oli suorastaan sensaatiomainen saavutus silloin. 

Bolivar-niminen rahtilaiva on juuri tullut Mirafloresin sulkuun Tyyneltämereltä.

Tuo mainio maantieteen tietoteos ”Maapallo” vuodelta 1926, jossa asiat sanotaan niin kuin ne ovat, luonnehtii Panamaa seuraavin sanoin:

Panama, mikä surullinen kaiku tällä sanalla onkaan eurooppalaisen korvissa! Se ei tuo mieleen ainoastaan tuolla Väli-Amerikan seudulla ennen vallinneita terveydellisiä oloja, jotka kuitenkin lienevät olleet todellisuudessa mainettaan paremmat, vaan ennen kaikkea se johtaa ajatuksemme siihen suureen petokseen ja lahjomiseen, jota tiedetään harjoitetun Panaman kanavaa rakennettaessa niin suuressa mittakaavassa, että nykyisin ”panamalla” tarkoitetaan yleensä suurisuuntaista lahjomista ja huijausta. 

Tällä kerralla emme kuitenkaan syvenny lähemmin tähän ”panamaan”, vaan väliamerikkalaiseen Panaman tasavaltaan, joka kuuluttuaan varhemmin enimmäkseen Kolumbiaan, v. 1903 Yhdysvaltojen taholta tuetun kapinan kautta tuli nimellisesti itsenäiseksi, mutta kuitenkin tosiasiallisesti auttajastaan täysin riippuvaiseksi valtioksi. Tasavallalle, jonka pinta-ala on vähän pienempi kuin puolet Oulun läänistä, kuuluu 50—190 km:n levyinen ja noin 200 km:n pituinen kappale troopillista Panaman kannasta. Asukkaita siellä lasketaan olevan noin puoli miljoonaa.

Aika masentavaa puhetta tuolloin!

Balboan uroteko

Espanjalaiset ”löysivät” Panaman hyvin varhaisessa vaiheessa, jo 1500-luvun alussa. Silloin ei vielä tiedetty mitään Keski-Amerikan kannaksen pohjoisemmista kultamaista, jotka nykyään tunnemme Meksikona. Panamassa ei myöskään ollut jälkiä niistä korkeakulttuureista, jotka sittemmin ovat hämmästyttäneet tutkijoita Mesoamerikan eli nykyisten Meksikon, Guatemalan, Belizen, Hondurasin ja El Salvadorin alueella.

Tyynenmeren ”löytäjää” Vasco Núñez de Balboaa palvotaan Panamassa kansallissankarina. Se oikeuttaa mm. siihen, että Panaman kolikkorahayksikkönä on balboa. Setelistö on dollareita, mutta niitä kutsutaan nimellä balboa. Balboa on päässyt jopa johtavan olutmerkin nimeksi, mutta kun se on todellisuudessa Budweiseria, voi aiheellisesti kysyä, onko se kunnia vai ei. Tässä joka tapauksessa Balboan mahtaileva muistomerkki rantabulevardilla.

Ensimmäisten espanjalaisten joukossa oli Vasco Núñez de Balboa. Hän johti joukkonsa rämpimään Panaman höyryävän kuuman sademetsän läpi ja yli vuoriston kohti tuntematonta päämäärää. Palkinto ponnisteluista tulikin, kun 15. syyskuuta 1513 edessä aukeni rannaton valtameri, jota yksikään eurooppalainen ei silloin vielä ollut nähnyt. Balboa kahlasi mereen vyötärön syvyydelle ja julisti meren kuuluvan Espanjan kruunulle.

Rohkealla teollaan Balboa pääsi vuosisatoja myöhemmin Panaman kansallissankariksi. Pääkaupungissa Panamássa rantabulevardilla Avenida Balboalla on nykyään mahtava patsas tuon conquistadorin muistoksi ja kunniaksi. Eikä siinä kaikki. Panamassa käytetään rahana dollareita, mutta rahayksikköä ei nimitetä dollariksi vaan balboaksi. Balboan seteleitä ei siis ole, mutta kolikoita kylläkin. Ne ovat aivan vastaavanarvoisten Yhdysvaltain kolikkojen kokoisia ja näköisiä.

Eikä siinäkään vielä kaikki! Ehkä vieläkin tärkeämpää on, että maan tärkein olutmerkki on Balboa. Tosin sisältö taitaa olla Budweiserin litkua, jonka nimittäminen olueksi vaatii jo hyvää mielikuvitusta.

Niin että kyllä löytöretkeily voi joskus olla kannattavaa! Paha vain, että itse Balboa tuli varsin pian hänen menestystään kadehtivien muiden espanjalaissotureiden teloittamaksi. Eikä Tyyni valtamerikään ollut tyyni. Oli siinä takaiskua kerrakseen. Sietääpä varoa moista, olisi pakinoitsija Olli sanonut.

Tämä kyltti toivotti satunnaisen kävijän tervetulleeksi kanavavyöhykkeen ”pääkaupunkiin” Balboaan. Se oli tuohon aikaan yhdysvaltalaisille kanavatyöntekijöille todellinen onnela.

Panaman kulta-aika

Panamasta löydettiin kyllä jonkinlaisia noteerattavia määriä kultaa, mutta ei niin paljon, että espanjalaisten piirissä herännyt kultakuume olisi siitä laantunut. Panamasta itsestään ei siis koskaan mitään suurta kultamaata tullut. Kullan rahtauksen väliasema kyllä.

Kun espanjalaiset olivat 1530-luvulla valloittaneet Francisco Pizarron johdolla inkojen valtakunnan nykyisten Perun, Bolivian ja Ecuadorin alueella, he pääsivät vihdoin käsiksi varsinaisiin kulta- ja hopeavuoriin. Siinä yhteydessä Panama pääsi ensimmäistä kertaa historiansa aikana hyötymään strategisesta sijainnistaan kahta valtamerta erottavalla kapealla kannaksella.

Siihen aikaan purjehtiminen Perusta Espanjaan eteläistä reittiä Kap Hornin kautta oli vain tosi seikkailunhaluisille. Varovaisemmat merenkulkijat ja kuninkaan aarrekamarien kamreerit, senaikaiset kvartaaliterroristit, suosivat turvallisempaa reittiä Karibianmeren poikki. Sillä tavoin turvattiin kuninkaan varallisuuden ripeämpi ja varmempi kasvu.

Inkojen valtakunnan alueelta haalitut ja ryöstetyt rikkaudet kuljetettiin ensin Panaman pääkaupunkiin ja sieltä muuleilla kannaksen yli varastoon Karibianmeren rannalle. Varaston suojaksi rakennettiin vahva linnoitus. Näin syntyi Portobelon kaupunki. Sen vahva suojaus ei estänyt kullan huumasta kiiluvasilmäisiä merirosvoja lipomasta huuliaan miettiessään keinoja, joilla päästä nauttimaan aarteista, joille heidän mielestään oli parempaakin käyttöä kuin päästää ne täyttämään Espanjan kuninkaan pohjattomia aarrekammioita. Heitä parveilikin Portobelon edustalla jo 1500-luvulta lähtien. Nimekkäin varhainen asianharrastaja oli Sir Francis Drake, joka pahaksi onnekseen sairastui malariaan (vai oliko se keltakuumeeseen?) ja heitti henkensä Nombre de Diosin niemen edustalla. Hänet haudattiin mereen melkein näköetäisyydellä Portobelosta. Siihen päättyivät hänen unelmointinsa vähällä vaivalla hankituista rikkauksista. Sietääpä varoa moistakin!

Portobelo Karibianmeren puolella kannasta oli tärkein satama, jonka kautta Perusta, Boliviasta, Ecuadorista ja Kolumbiasta ryövätty kulta ja hopea lähetettiin laivastolla Espanjaan. Merirosvot odottivat laivaston lähtöä kieli pitkänä.

Sir Francis Drake oli vain yksi ensimmäisistä englantilaisista, ranskalaisista tai hollantilaisista merirosvoista, jotka pari sataa vuotta omistautuivat tullaamaan espanjalaisten mahtavia aarrelaivastoja, jotka painavissa kulta- ja hopealasteissaan ponnistelivat kohti Cádizin ja Sevillan satamia.

Merirosvojen sydäntä särki moinen fyysinen ponnistelu, ja pelkkää hyvää hyvyyttään he olivat valmiita säästämään espanjalaisilta moiset epäinhimilliset uurastukset. Valitettavasti vain (ehkä kielivaikeuksista johtuen?) espanjalaiset eivät ymmärtäneet vapaaehtoisten yrittäjien ihmisystävällisiä aikeita. Niinpä moni arvokas lasti päätyi Karibianmeren pohjaan tykin- ja musketinpaukkeen säestyksellä. Puli, puli. Sieltä moni aarteiden sukeltaja on 1900-luvulta alkaen, ja varsinkin nykyisillä sofistikoiduilla sukelluslaitteilla, saanut kultaista särvintä leipänsä päälle.

Portobelo on nykyisin enää uinuva kyläpahanen Karibianmeren rannalla, eikä ole vaikea kuvitella, ettei maisema kovin erilainen ole ollut Portobelon loiston aikoina. Sademetsä melkein vyöryy kylän yli kurkottaen akvamariininsiniseen mereen. Linnoitus on jäljellä, samoin muinainen aarrekammio. Siellä voi ihmetellä kaiken katoavaisuutta ja maailman menon kummallisia käänteitä. Jos päätä rupeaa liiaksi pakottamaan, voi käydä Portobelon kirkossa palvomassa mustaa neitsyttä, niin tekevät paikalliset.

Kuvassa näkyvä kasvillisuuden peittämä kumpu oli tullirakennus, mihin rikkaudet varastoitiin ennen hopealaivaston tuloa.

Itse kävin Portobelossa kevättalvella 1978. Mukanani oli 8-vuotias tyttäreni Sari. Hän ei ollut silloin vielä lukenut tarvittavaa määrää merirosvotarinoita, mutta minulla oli siinä suhteessa etulyöntiasema. Olin niitä ahminut jo 40-luvulla. Siihen mennessä olin vasta nähnyt Meksikossa Veracruzin ja Campechen, joiden linnoitukset olivat tuttuja merirosvotarinoista. Portobelo vastasi paikan päällä nähtynä parhaiten merirosvoromanttisia mielikuviani.

En voi kieltää, etteikö seisominen Portobelon satamaa hallitsevan linnoituksen keskellä olisi väkisinkin vienyt ajatukset satojen vuosien taakse. Näkymä merelle oli varmaan juuri sellainen kuin se oli ollut silloin. Melkein odotin, että merirosvolaiva purjeet pullollaan olisi kokka kuohuen ilmestynyt lahden suulle ja ampunut kanuunoillaan täyslaidallisen kohti espanjalaisia linnoituksen puolustajia.

Guaymí-tyttö Portobelosta.

Portobelo oli siellä käydessäni enää pahainen uinuva kylä Karibianmeren Dariéninlahdelta sademetsän peittämän vuorenrinteen sisään tunkeutuvan pienen lahden rannalla. Linnoituksen haara tunkeutuu pitkälle lahteen. Se on aikanaan varmasti hallinnut lahden sisääntuloa ja itse lahtea.

Tässä sitä vähää mikä jäi jäljelle, kun merirosvo Henry Morgan oli käynyt vierailulla Panaman vanhassa pääkaupungissa.

Merirosvo Henry Morgan oli aivan samaa mieltä. Niinpä hän järjesti lahden edustalle miehineen sopivan näytelmän pitämässä linnoituksen puolustajien huomion kohdistuneena meren suunnalle. Sillä aikaa hän miestensä pääosan kanssa kiersi viidakon läpi Portobelon taakse ja teki sieltä käsin yllätyshyökkäyksen. Portobelo vallattiin ja Morganilla oli taas merirosvojen työehtosopimuksen mukainen palkanmaksuvalmius turvattuna joksikin aikaa eteenpäin.

Mitään erityistä maininnan arvoista elämää ei Portobelossa enää 1978 ollut, liekö vieläkään. Mutta toki linnoitus kannattaa käydä katsomassa, jos sattuu Panaman suunnalla liikuskelemaan.

Kaikkien merirosvojen äiti

Jos Saddam Hussein olisi elänyt 1600-luvulla, hän olisi varmasti kadehtinut Sir Henry Morgania, joka ryöväsi, raiskasi, raivosi ja rähjäsi Karibianmerellä 1600-luvun puolimaissa tavalla, joka sai arvonantoa ammattikuntansa piirissä. Ihastunut oli ilmeisesti myös Britannian monarkki, kun halusi osoittaa tyytyväisyyttään aateloimalla Morganin. Morganin kehittyneestä rosvouskyvystä ihastuneena Saddam olisi varmasti antanut hänelle arvonimen ”kaikkien merirosvojen äiti”. Morganin joukkotuhoaseet olisivat varmaan vakuuttaneet itsensä George W:nkin. Siihen tosin ei olisi kovin paljon tarvittu.

Morganin ikimuistoisiin saavutuksiin kuuluu myös Panaman pääkaupungin Panamán tuhoaminen maan tasalle. Siitä jäi muisto vain ja pelkkiä raunioita. Sen jälkeen pääkaupunki siirrettiinkin nykyiselle paikalleen. Vanhasta Panamásta on jäljellä vain yksi torni ja vähän muureja.

Genovan kaupunki on tehnyt vakaan päätöksen siitä, että Kolumbus oli alkuaan genovalainen, vaikka todellisuudessa kukaan ei varmuudella tiedä. Vahvemmaksi vakuudeksi Genova päätti pystyttää Panamaan Kolumbuksen rintakuvan löytöretkeilijän kunniaksi.

Onpa sinne eksynyt Kristoffer Kolumbuksen patsaskin, jonka Genovan kaupunki on pystyttänyt suuren poikansa kunniaksi ja muistoksi. Paha vain että vielä tänäkään päivänä kukaan ei varmasti tiedä, mistä Kolumbus oli kotoisin, ei edes mistä maasta. Ainoa mikä on varmaa, on että hän ei ollut espanjalainen, vaikka Espanjan kruunun laskuun seilasikin.

Panamankin vesillä liikkunut Kolumbus ei koskaan tullut tietämään löytäneensä uuden maanosan. Hän kuvitteli kuolemaansa asti olleensa kaukoidän vesillä. Ei Kolumbus osannut oikein kuoltuaankaan päättää, mihin hautautua, sillä hänen luunsa näyttävät tulleen jaetuiksi kahden hautapaikan välillä.

Sevillan katedraalissa olevan sarkofagin luut on jo DNA-tunnistettu. Nyt vain odotellaan, sallivatko dominikaanit Santo Domingon katedraalin sarkofagissa olevien Kolumbuksen luiksi väitettyjen jäänteiden luotettavan tunnistamisen.

Kolumbukselainen skitsofrenia ei pääty vielä tähänkään. Kanavavyöhykkeen aikana kanavan Atlantin-puoleisessa päässä sijaitseva Cristóbal Colónin kaupunki oli jaettu niin, että Cristóbal oli kanavavyöhykkeen puolella olevan osan nimi ja Colón Panaman puolella olevan osan nimi. On siinä ollut Kolumbuksella jakoa!

Panamán kaupungin keskustaa ilmasta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ajankohtaista

kysely

Uusimmat lokaukset (FM):

Uusimmat lokaukset (AM):

Kelitiedot
Tromssa K-index
Boulder satellite environment
Kioto DST real time
Boulder aurora oval

Uusin Radiomaailma (ilmestyy ennen elokuun loppua):

Sisällysluettelo: klikkaa kuvaa Kansi_RM-04-18

Tervetuloa radion rajattomaan maailmaan!

Ulkomaisien radioasemien signaaleja voi metsästää muutenkin kuin Internetin välityksellä. Oman erityispiirteensä asiaan tuo radiokelien vaikutus asematarjontaan. Melko vähällä vaivalla ja pienellä rahalla valinnanvaraa on satojen asemien verran. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin eetterin tarjonnasta ja DX-harrastuksesta. Sivuille on myös kerätty linkkejä muihin aihetta sivuaviin Internetin palveluihin.

Liittymällä jäseneksi saat vuoden 2018 Radiomaailma-lehdet (6 numeroa). Lehden voi tilata myös ilman jäsenyyttä.

WRTH 2018: Hinta DX-Tarvikepalvelussa 40 euroa + 7 euron toimituskulu (yht. kaikille saman toimituksen tuotteille). Tilaukset myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Kansi_WRTH_2018

Tilaa saman tien Antenneilla aalloille -perusteos, josta on otettu uusi painos. Hinta DX-Tarvikepalvelussa 19,50 euroa + toimituskulut 7 euroa (koko toimitukselle). Voit tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Sisällysluettelo: klikkaa kannen kuvaa alla!

kansi_aa_2016

Tuoreimmat aiheet

Yksi tapa harrastaa DX-kuuntelua

Oheisessa YouTube-videossa Jim Solatie (JMS) esittelee DX-kuuntelua RadioGaala2013 -ohjelmassa!

”Diksaaja harrastaa radion kuuntelemista”

Mika Mäkeläinen (MTM) Radio Suomen yövieraana: YLE:n yövieras

Kävijälaskuri

Flag Counter
Top