Jukatanin sisäosat

Kuva: Tixcacaltuyub. Tämän kylän kirkko on arkkitehtuuriltaan yleistä jukatanilaista tyyliä.

Jyrki K. Talvitie

Syksyllä 1979 olin vain kymmenen päivän käynnillä Meksikossa syyskuun alussa, jolloin etelässä eli Jukatanilla oli vielä sadekausi meneillään. Käytännössä se tarkoitti sitä, että iltapäivällä neljän maissa alkoi sataa ja vettä tuli sitten joko kaatamalla tai vähemmän aamuyöhön asti. Aamulla taas aurinko paistoi kirkkaasti ja maisema oli syvänvihreänä. Kasvit ja kukat olivat parhaimmillaan. Käärmeet liikkuivat virkeinä maisemissa metsästämässä pienjyrsijöitä ja sammakoita.

Olin luonnollisesti päättänyt lähteä Jukatanille, sillä tyttäreni Sari, joka oli innokkaasti ollut edellisenä vuonna mukanani Keski-Amerikassa Panamasta Guatemalaan, oli taas mukana. Olihan hän jo kypsässä kymmenen vuoden iässä. Kolmantena pyöränä oli eräs vanha DX-kaverini, joka ei ollut koskaan aikaisemmin ollut Amerikan puolella.

Perinteiset Jukatanin maaseudun talot ovat samanlaisia kuin oli mayoilla jo pari tuhatta vuotta sitten.

Jukatanilla tapasimme suunnitellusti vanhan ystäväni arkkitehti Salvador Acevesin, jolla oli ollut arkkitehtitoimisto samassa talossa, missä sisareni ja lankoni asuivat pääkaupungissa Méxicossa. Hän oli nyt Meksikon museoviraston INAH:n palveluksessa tehtävänään restauroida Jukatanilla siirtomaa-aikaisia maalaiskirkkoja nimenomaan niemimaan sisäosissa, siis kaukana matkailijavirtojen kuluttamista reiteistä. Salvador kysäisi, kiinnostaisiko meitä lähteä mukaan yhtenä päivänä. Hän asui samassa hotellissa missä mekin ja hänellä oli työkumppaninaan argentiinalainen arkkitehti Silvia Blanco. Minä tartuin tilaisuuteen oitis, sillä siellä Jukatanin sisäosissa pitää tuntea tiet, koska kunnollisia karttoja ei silloin ollut ja navigaattori oli vasta kaukana tulevaisuudessa.

Lähdimme Méridasta itään. Sehän sopi meille, kun tarkoituksenamme oli muutoinkin yöpyä Valladolidissa ja jatkaa sieltä seuraavaksi yöksi Cobáan. Sen jälkeen oli tarkoitus ajaa Felipe Carrillo Puerton kautta Maníin ja palata Méridaan käymällä ensin kuitenkin Uxmalissa, jotta Sari saa nähdä Uxmalin, jonka hän tunsi jo entuudestaan minun puheistani. Méridasta sitten takaisin Méxicoon ja New Yorkin kautta Suomeen.

Jukatanilaisia kansantansseja Tabin keskustassa.

Mayanaisia kotipihallaan Tabin kylässä. Mayanaisten asu on ns. huipil. Huipileja esiintyy mayanaisilla jo kaksi tuhatta vuotta vanhoissa korkokuvissa. Jukatanilaiset ovat kuuluja puhtaudestaan. Mayanaisen yllä huipil on lähes aina hohtavan puhdas ja valkoinen.

Ensimmäinen pikkukaupunki reitillämme oli Tabi, syvällä Yucatánin sisäosassa. Ensin ajoimme Cancúniin johtavaa tietä Tahmekiin, siellä käännyimme kaakkoon ja ajoimme Hocabán, Sanahcatin, Huhín ja Sotutan kautta Tabiin. Matka oli vain 58 km, mutta tiet olivat sorapäällysteisiä, kapeita maalaisteitä viidakon ja henequén-peltojen läpi, joten matka kesti toista tuntia. Kuten voi havaita, ainoakaan mainitsemistani kylien nimistä ei ole espanjaa, vaan ne ovat kaikki mayankielisiä.

Tabissa on valtavan iso katedraali, joka oli kuitenkin 1800-luvun kastisodan jäljiltä osittain rauniona. Salvadorin ja Silvian tehtävänä oli johtaa tämän kirkkorakennuksen restaurointia. Salvador kiinnitti huomiotani siihen, että siellä Jukatanin sisäosissa useimmat kirkot muistuttivat enemmänkin linnoituksia kuin kirkkoja, sillä elämä niemimaan sisäosissa oli jo ennen kastisotaakin ollut vaarallista, etenkin kirkonmiehille jotka yrittivät kitkeä mayoista heidän perinteisiä uskomuksiaan ja palvontamenojaan. Kastisodan aikana vahvojen linnanmuurien suojaa tosiaan tarvittiinkin. Silti Tabin katedraali oli osittain tuhottu. Nykyisellään Tabissa asui vain 350 asukasta. Kylä on syntynyt ison cenoten ympärille. Se oli edelleen asukkaiden tärkein vesilähde.

Tabin kirkko. Jukatanin sisäosien kirkot oli rakennettu kuin linnoituksiksi, sillä katoliset papit joutuivat toimimaan mayojen oman uskonnon kitkemiseksi, mikä saattoi monet heistä suoranaiseen hengenvaaraan. Kastisodan aikana hengenvaara oli entistä suurempi, sillä hurjistuneet maya-cruzobit taistelivat tosissaan itsenäisyydestään. Valkonaamat pakenivat niemimaan kolmeen isoon kaupunkiin: Méridaan, Valladolidiin ja Campecheen. Mayojen ”pääkaupunkina” oli Chan Santa Cruz, nykyinen Felipe Carrillo Puerto.

Menimme tapaamaan kylänvanhinta, joka puhui sujuvasti mayaa ja me yhtä sujuvasti espanjaa. Vaikea sanoa, kumpi osapuoli ymmärsi toistaan huonommin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jouduin sen tosiasian eteen, että Jukatanin maaseudulla, turistireittien ulkopuolella, monet puhuvat vain mayaa. Erityisesti se koskee naisia. Katsellessani tilastolukuja vielä nykyisinkin noin 80 prosenttia maalaisista puhuu jotakin alkuperäiskansan kieltä, mikä käytännössä tarkoittaa mayaa. Muistan kun 70-luvulla ajelin Jukatanilla ja otin silloin tällöin kyytiin paikallisia liftaajia, kerran sattui kohdalle kaksi nuorta peruskoulunopettajaa, nuoria naisia, mayoja siis. He kertoivat, että mayan kielen opettaminen oli kiellettyä. Väestöä yritettiin silloin pakottaa yhdenmukaiseen maan valtakielen muottiin. Kuten tehtiin Neuvostoliitto-nimisessä onnelassa yritettiin pakkosyöttää venäjää. Onneksi ajat ja tavat muuttuivat jo ennen vuosituhannen vaihtumista.

Tabin suuren katedraalin taustaksi kuulimme, että 1600-luvulla eräät tabilaiset olivat nähneet Neitsyt Marian ilmestyvän kylän cenotesta. Hän teki todistajien mukaan myös eräitä ihmetekoja. Hänestä tehtiin sen jälkeen maalaus, jota väitettiin ihmeitätekeväksi. Nämä uskovaiset saivat kannatusta myös kylän ulkopuolisella seudulla. Kun kastisota alkoi 1800-luvun puolivälissä, tabilaiset veivät maalauksen mukanaan Sotutaan, minne he pakenivat. Raivostuneet cruzobit, mayakapinalliset, vaativat maalauksen palauttamista Tabiin, jolloin he olisivat säästäneet Sotutaan paenneiden tabilaisten hengen. Maalaus palautettiin. Se kuitenkin katosi Meksikon vallankumouksen melskeissä. Tabin katedraalin samasta aiheesta tehdyt seinämaalaukset olivat kuitenkin jäljellä ja niiden kautta palvonta jatkui. Pyhiinvaellukset Tabiin jatkuivat.

Manín kirkko sisältä. Tuon kylän keskustorilla Jukatanin ensimmäinen piispa Diego de Landa poltatti kaikki käsiinsä saamansa mayojen alkuperäiset kauriinnahalle kirjoitetut tekstit. Siinä meni arvaamaton määrä arvokasta historiallista tietoa. Nyt mayojen hieroglyfit osataan valtaosaltaan jo lukea.

Palasimme Sotutaan ja perehdyimme pikkukaupungin zócalolla olevaan kirkkoon, joka oli aikanaan oleva myös restaurointiprojektin kohteena. Sotuta oli silloin vielä henequén-peltojen keskellä, jotka kuuluivat Sotuta de Peónin haciendalle. Sinne johti kapearaiteinen rautatie, jolla kulkivat avolavavaunut muulien vetäminä kuljettaen lastinaan leikattuja henequénin miekkamaisia lehtiä. Nykyisin tämä hacienda on laadukkaana hotellina, mikä on 90-luvun lopulla käynnistynyt trendi. Onkin hienoa, että nämä tunnelmalliset rakennukset on saatu hyötykäyttöön siitä täydellisen hylkäämisen alennustilasta, mihin ne joutuivat 1920-luvun henequén-tuotannon romahduksen jälkeen. Useimmilla haciendoilla, niin tälläkin, on nykyisin upeat kotisivut, joilta voi ihailla, millaiseen uuteen kukoistukseen nämä haciendat ovat nyt nousseet.

Sisalhaciendan näkee jo kaukaa korkean savupiippunsa ansiosta. Useimmat sisalinjalostuskoneet olivat höyrykäyttöisiä.

Kirjoitan tätä episodia matkapäiväkirjasta, jota 10-vuotias Sari lievän painostukseni ansiosta piti päivittäin matkoillamme. Se on osoittautunut suureksi iloksi ja hyödyksi jälkeenpäinkin, 40 vuotta myöhemmin. Tämän päiväkirjan mukaan Sari siirtyi seuraavaksi etapiksi Silvian ajamaan autoon ja kirjoittaa keskustelleensa hänen kanssa koko matkan ajan espanjaksi, mikä on mielestäni hyvä saavutus, koska Sari ei ollut siihen mennessä opiskellut espanjaa ensimmäistäkään tuntia, mutta oli ilmeisesti pitänyt korvansa auki. Sattuneesta syystä hän oli vuosia aikaisemmin saanut iltasatuina kuunnella minun tarinoitani Emiliano Zapatasta, Meksikon valloituksesta ja muista sivistävistä aiheista Lumikkien ja Tuhkimoiden sijaan.

Tyttäreni Sari oli 10-vuotiaana mukana ties kuinka monennella Jukatanin-kierroksellani. Vaalea suomalaistyttö herätti yaxcabalaispojan huomion.

Ajoimme Sotutasta Tixcacaltuyubiin, jonka nimen Sarikin oppi nopeasti lausumaan sujuvasti ja teki varmasti vaikutuksen sillä koulussaan, kun kertoi seikkailuistaan Keski-Amerikassa. Tixcacaltuyub olikin jo paikallinen suurkaupunki, nykyisin peräti 1900 asukasta. Etsiessäni tietoja näistä käymistämme paikoista huomiotani kiinnitti, että yleensä niissä oli miehiä enemmän kuin naisia. Yleensähän ainakin Suomessa suhde on päinvastainen. En tiedä selitystä.

Tixcacaltuyubilla on erityinen asema Jukatanin kulttuurielämässä. Siellä nimittäin syntyi historioitsija ja kirjailija Justo Sierra O’Reilly (1814—1861), joka on Jukatanin kansalliskirjailija. Voisimme kutsua häntä Jukatanin Topeliukseksi. Hänen patsaansa on Méridan valtakadun Paseo de Montejon varrella. Hänen poikansa Justo Sierra Méndez oli kansansivistäjä, toinen poikansa Salvador runoilija ja kolmas poikansa Manuel poliitikko. On siinä pienelle Tixcacaltuyubille vahva kulttuuriperintö.

Tixcacaltuyub on yksi Jukatanin sisäosien pienistä kylistä, jotka elävät omassa rauhassaan kaukana turistien valtateistä. Näissä kylissä eletään omavaraiselämää eikä varsinkaan naisten tarvitse edes osata espanjaa. He tulevat keskenään toimeen mayaksi, tarkemmin sanottuna jukateekkimayaksi, joka on elävä kieli. Sen oikeudet on jo tunnustettu lainsäädännössä. Vielä 1980-luvulla tapasin kerran pari jukatanilaista nuorta naisopettajaa, jotka poimin tien varresta ja vein Méridaan. Heiltä kuulin, että mayan kielen opetus oli silloin suorastaan kiellettyä. Kuvassa näkyvä raunio on osa haciendaa, joka tuhottiin vuosina 1847—1901 niemimaalla raivonneen ns. kastisodan melskeissä.

Sieltä kulttuurimatkamme jatkui Yaxcabáan, missä oli Salvadorin jo restauroima kappeli. Minulla on jäänyt mieleen, että Yaxcabán kirkko oli kylän kokoon nähden suorastaan jättiläismäinen linnoituksen näköinen rakennus. Täytyypä katsoa tarkkaan valokuvaa, kun panen sen näytille. Luonnollisesti Yaxcabássakin oli kylän keskellä iso ja syvä cenote.

Yaxcabá tarkoittaa ”vihreätä maata”. Alkuosan olisin minäkin tiennyt ”sujuvalla” mayan kielen taidollani. Heti tulevat mieleen paikannimet Yaxhá ja Yaxchilán. ”Yax” tarkoittaa vihreätä. Silloin 1979 syyskuun alussa sadekauden aikana maisemat olivatkin tuolla alueella syvänvihreät ja vehmaat.

Perimätieto kertoo, että Yaxcabán perusti ainoa cocom-heimon jäsen, joka jäi eloon Mayapánin tuhonneessa hurrikaanissa vuonna 1441. Kastisodan aikana syyskuun alussa 1848 kapinalliset cruzob-mayat valtasivat Yaxcabán kapinajohtaja Cecilio Chin johdolla. Eversti Eulogio Rosadon joukot valtasivat myöhemmin kaupungin takaisin ladinoille verisessä taistelussa.

Yaxcabán lähellä on kaksi arkeologista aluetta: Yaxuná ja Yokdzonot. Dzonot on muuten se mayan kielen sana, joka muuntui espanjalaisten suussa muotoon cenote, joka tarkoittaa Jukatanilla luonnon muodostamaa kaivoa. Enpä usko, että cenote-sanaa ymmärretään Jukatanin ulkopuolella.

Siihen päättyi sivistävän kirkollinen päivämme, joka oli ollut ainutlaatuinen tilaisuus nähdä asiantuntevalla opastuksella sitä Jukatania, joka lähes jokaiselta turistilta jää näkemättä.

Iltapäivällä Sari ehti vielä käymään Chichén Itzán tärkeimmillä paikoilla eli kiipeämään pyramidin huipulle ja kiipeämään pyramidin sisällä ylös ihailemaan Jadejaguaari-valtaistuinta, joka on ahtaan käytävän päässä pyramidin laen alapuolella mutta siis pyramidin sisällä.

Yaxcaban kylän cenoten ympäristö on samalla koko kylän keskipiste.

Ajoimme yöksi Valladolidiin, missä ehdimme syödä Zacin cenoten laidalla olevassa ravintolassa kauriin eli venadon paistia. Sen jälkeen meidät oli kutsuttu Salvadorin veljen, Valladolidissa asuvan Guillermon kotiin iltaa viettämään. Kävimme myös vilkaisemassa Sisalin fransiskaaniluostaria, jonka Salvador oli entisöinyt.

Näin sivistävän päivän jälkeen uni maittoikin. Seuraavana päivänä suunnistimme Jukatanin itärannalle. Kävimme uimassa Akumalin upealla puolikuun muotoisella hiekkarannalla sekä kävimme Xelhán laguunilla ja Tulumin raunioilla. Missään näistä ei ollut kuin muutama ihminen. Sellaista ylellisyyttä ei enää nykyään siellä kohtaa.

Dzitnupin cenote on kalkkikivikuoren alla ja on siten muodostanut maanalaisen lammen, joka soveltuu nykyaikanakin turistien uimapaikaksi, varsinkin kun se sijaitsee Méridasta Cancúniin johtavan maantien varrella.

Yöksi saavuimme Cobán Villa Arqueológicaan, missä Sari ihastui hotellin maskottiin, käytävillä iloisesti juoksentelevaan mapacheen eli pesukarhuun. Se kuitenkin nukkui matkakumppanimme huoneessa eikä meidän huoneessamme. Matkan varrella olimme liukastelleet kaatosateisessa kelissä noin miljoonaan kämmenen kokoiseen mustaan hämähäkkiin, jotka satoja metrejä leveänä mattona ylittivät tietä jossakin Playa del Carmenin korkeudella.

Cobá oli vehreimmillään näin sadeaikana. Sillä noin kahden kilometrin kävelymatkalla hotelli Villa Arqueológicasta Cobán suurelle pyramidille eli Nonoch Mulille ainakin kaksi käärmettä luikerteli edestämme. Toinen oli pitkä musta ja toinen oli monivärinen. Sen ehdin minä nähdä, kun se uiskenteli tiellä olevan vesilammikon poikki. Maantiellä tullessamme oli tiellä maannut parikin vaarallista keihäskäärmettä oikosenaan, mikä tarkoittaa auton alle liiskaantuneena. Sellaista ei mielellään kohtaa maastossa. Se on yhtä vaarallinen kuin musta mamba Afrikassa.

Jukatanin niemimaalla ei ole jokia eikä järviäkään muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta. Vesi saadaan niemimaata peittävän kalkkikivikuoren alta paikoista, missä kalkkikivi on syöpynyt puhki tai sortunut, jolloin pohjavesi on tullut näkyviin joko melkein maanpinnan tasolla tai jopa 30 metrin syvyydessä. Tällaisissa oloissa asuvat mayat ja myöhemmin myös espanjalaiset tai meksikolaiset luonnollisista syistä rakensivat asumuksensa mahdollisimman lähelle cenotea. Cenote on jukatanilainen nimitys luonnonkaivolle. Se on espanjan kieleen vääntynyt muoto mayojen sanasta dzonot.

Henequén on agavensukuinen kasvi, jota on perinteisesti viljelty Jukatanin niemimaalla. Sen viljelyn kukoistusaikaa oli 1800-luku aina 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Kun liikuin Jukatanilla 1970-luvulla henequén-peltoja oli vielä joka puolella. Suomessa henequén tunnettiin kuidustaan, jota laivattiin Eurooppaan Sisalin satamasta Jukatanin niemimaan pohjoisosasta. Suomessa se sai siksi nimen sisalhamppu. Sitä käytettiin moneen eri tarkoitukseen. Tavallisille kansalaisille se tuli tutuksi esimerkiksi naruissa.

Avainsanat: , , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ajankohtaista

2019 jäsenmaksukierros on käynnistynyt. Uusi jäsen saa 35 eurolla vuoden 2019 Radiomaailma-lehdet (6 numeroa). 

kysely

Uusimmat lokaukset (AM):

Kelitiedot
Tromssa K-index
Boulder satellite environment
Kioto DST real time
Boulder aurora oval

Uusin Radiomaailma on ilmestynyt marras-joulukuun vaihteessa:

Sisällysluettelo: klikkaa kuvaa Kansi_RM-06-18

Tervetuloa radion rajattomaan maailmaan!

Ulkomaisien radioasemien signaaleja voi metsästää muutenkin kuin Internetin välityksellä. Oman erityispiirteensä asiaan tuo radiokelien vaikutus asematarjontaan. Melko vähällä vaivalla ja pienellä rahalla valinnanvaraa on satojen asemien verran. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin eetterin tarjonnasta ja DX-harrastuksesta. Sivuille on myös kerätty linkkejä muihin aihetta sivuaviin Internetin palveluihin.

Liittymällä jäseneksi saat vuoden 2019 Radiomaailma-lehdet (6 numeroa). Lehden voi tilata myös ilman jäsenyyttä.

WRTH 2019: Hinta  jäsenmaksun yhteydessä 45,10 (sis. toimituskulut). Toimitus jouluksi nopeille maksajille postipakettina. Huom! Ilmoita yhteystietosi (puh ja/tai s-posti) tilauksen yhteydessä noudon varmistamiseksi.

Kansi_WRTH_2019

Tilaa saman tien Antenneilla aalloille -perusteos, josta on otettu uusi painos. Hinta DX-Tarvikepalvelussa 19,50 euroa + toimituskulut 9 euroa (koko toimitukselle). Voit tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Sisällysluettelo: klikkaa kannen kuvaa alla!

kansi_aa_2016

Yksi tapa harrastaa DX-kuuntelua

Oheisessa YouTube-videossa Jim Solatie (JMS) esittelee DX-kuuntelua RadioGaala2013 -ohjelmassa!

”Diksaaja harrastaa radion kuuntelemista”

Mika Mäkeläinen (MTM) Radio Suomen yövieraana: YLE:n yövieras

Kävijälaskuri

Flag Counter
Top