Jesuiittojen helkkyvät harput – Paraguay

Jyrki K. Talvitie .

Joskus 1950-luvulla kuulin radiosta mielenkiintoista musiikkia, jollaista en ollut aikaisemmin kuullut. Höristin korviani ja painoin mieleeni kuuluttajan mainitseman nimen — Trio Los Paraguayos. Tuo trio synnytti jonkinlaisen pienen innostuksen aallon Euroopassa noihin aikoihin, Suomessakin. Heidän musiikkiaan soitettiin jopa Yleisradiossa. Yhtyeen johtajan Luis Alberto del Paranán nimi painui mieleeni. Aikanaan löysin muutaman heidän LP:nsä Musiikki-Fazerilta. Siihen aikaan ostinkin melkein kaiken lattarimusiikin, joka levyjen muodossa tuli tarjolle. Tarjonta oli sen verran vähäistä, että koulupojankin viikkorahat riittivät, ainakin silloin tällöin.

Yhtye laajeni myöhemmin ja sen nimeksi tuli ytimekkäästi Los Paraguayos, ”paraguaylaiset”. Luis Alberto del Paraná, oikealta nimeltään Luis Osmer Mesa, on kuollut jo kauan sitten, vuonna 1974, mutta orkesteri jatkoi vanhalla nimellään. Yhtyeen muodostamisen aikoihin vuonna 1953 maan presidentti oli päättänyt, että yhtyeelle maksetaan oikein säännöllinen palkka siitä, että he käyvät ulkomailla soittelemassa paraguaylaista musiikkia. Kun sopimus päättyi, allkuperäisestä triosta oli muodostettu suurempi yhtye, joka sai nimekseen nykyisen Los Paraguayos. He levyttävät sekä espanjaksi laulettuja lattari-ikivihreitä että myös guaranínkielellä laulettuja paraguaylaisia kansansävelmiä. Musiikki oli erittäin melodista ja kaikin puolin miellyttävää. Hallitsevana instrumenttina oli harppu. Paraguaysta syntyi positiivinen mielikuva.

Luis Osmer Mesalle on pystytetty mahtava monumentti hänen syntymäpaikkakunnalleen Altosiin.

Guaranín kieli on jo sinänsä kaunista ja melodista. Se on Paraguayn toinen virallinen kieli. Kiinnostavaa on se, että sitä ei puhu ainoastaan intiaanienemmistö, vaan myös eliitti. Olen kuullut paikan päällä mainittavan, että paraguaylaiset puhuvat rakkausasioista guaraníksi, koska se on niin ilmeikäs kieli. Parempien piirien palvelusväki on guaranínkielistä, minkä vuoksi isäntäväenkin on syytäkin osata tuota maan alkuperäiskieltä. Paraguay on itse asiassa Latinalaisen Amerikan ainoa aidosti kaksikielinen maa. Ainakin 90 prosenttia paraguaylaisista on kaksikielisiä.

1960-luvun puolivälin vaiheilla kuulin lyhyillä aalloilla, muistaakseni taajuudella 11850 kHz, hyvin harvinaisen paraguaylaisen aseman Radio Telecon. Saattaa olla, että olin ensimmäinen suomalainen DX-kuuntelija, joka ”kaappasi” aseman. Se soitti juuri tuota minua miellyttänyttä harppumusiikkia. Aikanaan kuuluvuusraporttiini vastannut radioaseman insinööri Justo B. Roa lähetti minulle kokonaisen viiden tuuman magneettinauhakelallisen itse pianolla soittamaansa paraguaylaista musiikkia. Kansainvälistä kulttuurivaihtoa parhaimmillaan!

Opin tuntemaan sellaiset perinteiset kappaleet kuin El reservista, Pájaro campana ja Pájaro chogüi. Minulla on vieläkin niitä tallella useina eri versioina.

Kun sitten aikanaan rupesin perehtymään Latinalaisen Amerikan musiikkiin perusteellisemmin, syvennyin myös Paraguayn musiikkiperinteeseen.

Paraguay julistautui itsenäiseksi vuonna 1811, samoihin aikoihin kuin useimmat Latinalaisen Amerikan maista. Se itsenäistyikin yksinkertaisesti, ilman suurempia kahinoita, sillä kukaan ei ryhtynyt vastustamaan julistusta. Paraguayssa ei ollut mitään mainittavia luonnonvaroja, ja olisi ollut liian vaivalloista tunkeutua ylös  Paranájokea ja Paraguayjokea, joten asian annettiin jäädä siihen.

Paraguayn historia on sittemmin ollut melskeistä. 1800-luvun puolivälissä ”hullut Lópezit”, isä ja poika, olivat melkein tuhonneet hallitsemansa maan julistamalla sodan varmuuden vuoksi melkein kaikille naapureilleen: Brasilialle, Argentiinalle ja Uruguaylle. Kun yhdessäkin olisi ollut Paraguaylle riittävästi töitä, lopputulosta ei tarvinnut arvailla. Vielä pitkälle 1900-lukua Paraguayssa vallitsi huomattava sukupuolijakautuman epätasapaino, koska Lópezien sodassa oli kaatunut satoja tuhansia miehiä. Lópezeista nuorempi, Francisco Solano López, oli julistanut itsensä marsalkaksi ja koki itsensä uudestisyntyneeksi Napoleon Bonaparteksi. No, näitähän löytyy …

Aikanaan hän kaatui taistelussa, kuten oli julistanutkin, että ”hän kaatuu maansa kanssa”, Vähältä piti, ettei julistus olisi toteutunut kirjaimellisesti!

Hänen kaatumistaan ei juuri ihmeemmin surtu. Sinne jäi ruumis taistelukentälle.

Ennen ”marsalkka” Lópezin hullua sotaa Paraguayn väkiluku oli ollut 1,3 miljoonaa. Sodan jälkeen se oli laskenut 220 tuhanteen! Näistä vain noin 30 tuhatta oli miehiä. Kesti todella pitkään, ennen kuin Paraguayn väkiluku oli noussut takaisin sotaa edeltäneelle tasolleen. Ja sitten taas sodittiin …

Herättää huomiota, etteivät Lópezit olleet julistaneet sotaa neljännelle naapurilleen Bolivialle. Eipä hätää, 1932—1935 Paraguay ja Bolivia taistelivatkin sitten toisensa henkihieveriin. Chacossa uskottiin olevan öljyä, mutta sitä ei ole löytynyt vieläkään. Tällä kertaa paraguaylaiset sentään voittivat Andien huikaisevan korkeiden vuorten ohuesta ilmanalasta kuumaan viidakkoon laskeutuneet bolivialaiset. Mutta taas kaatui paljon miehiä.

Paraguayn sotahullun hallitsijan Francisco Solano Lópezin patsas ihannoi henkilöä, joka melkein tuhosi maan miespuolisen väestön.

Eräs tämän sodan menestyksekkäistä upseereista oli baijerilaista syntyperää ollut Alfredo Stroessner, Hänestä tuli 36-vuotiaana Etelä-Amerikan nuorin kenraali. Aikanaan hän yleni puolustusvoimien komentajaksi. Vuonna 1954 hän sitten kaappasi vallan ja istui presidentinpalatsissa tukevasti aina vuoteen 1989, jolloin hänet itsensä puolestaan syöstiin vallasta.

Jossakin vaiheessa huomattiin, että Paraguaylta puuttui ylväs sotasankari. Sellaista tarvittiin palvonnan kohteeksi. Seitsemän vuosikymmenen takaista taistelukenttää kaiveltiin sopivista kohdista ja löytyihän sieltä tarkoitukseen sopiva luuranko tai ainakin luita. Ne pantiin mahtavaan arkkuun ja Itsenäisyyden aukiolle pystytettiin uljas ratsastajapatsas. Siinä Francisco Solano López innostaa isänmaan poikia käymään jaloon taistoon ja kaatumaan tuhansittain. Stroessnerin aikana hänestä tehtiin suuri sotasankari, jonka persoonassa yhtyivät kaikki sopivat hyveet.

Koko Paraguayn itsenäisyyden aikana yksikään valtionpäämiehen vaihtuminen ei siihen mennessä ollut tapahtunut demokraattisesti. Vasta nyt äskettäin vuonna 2008 presidentiksi valitun entisen katolisen piispan Fernando Lugon vaalia epäillään ainakin suurelta osaltaan rehelliseksi.

Asunción 1986. En firmes y seguros brazos está nuestro futuro. “Tulevaisuutemme on vakaissa käsissä. Varmista tulevaisuutesi.”

Kerron kaiken tämän taustaksi. Kuten voitte havaita, hivelevän kaunis harppumusiikki ei mitenkään heijastele Paraguayn historian vaiheita tai niiden yleviä käänteitä.

Stroessner ei ollut mikään pehmohallitsija, vaan rautanyrkkinen kurinpitäjä, joka armotta kukisti vastustajansa tai sellaisiksi epäillyt. Paraguay oli poliisivaltio, jossa ei suvaittu mitään poliittista vapaa-ajattelua tai muita kurittomuuksia. Toisen maailmansodan jälkeen maassa oli suojainen asuinympäristö sadoille natseille ja heidän hengenheimolaisilleen, mm. Auschwitzin keskitysleirin hirmulääkäri Josef Mengele asui aikanaan Paraguayssa ja hänellä oli Paraguayn passi. Paraguaysta Mengele livisti aikanaan Brasiliaan, missä myöhemmin hukkui Atlantin rantaveteen asuttuaan eräässä São Paulon esikaupungissa vuosikaudet. Kuolema pysyi pitkään salassa. Hänen etsintöjään jatkettiin kuitenkin vielä vuosia.

Presidentinlinnan vartionvaihto. Viimeistä edellisessä ruodussa marssii sotilas paljain jaloin.

Harppumusiikin tausta paljastuikin vasta, kun menin vielä kauemmaksi historiaan.

Jesuiitat tekivät vuonna 1609 sopimuksen Espanjan kuninkaan Filip III:n myötävaikutuksella Asunciónin piispan kanssa Paraná-joen varrella asuvien guaraní-intiaanien käännyttämisestä ja kokoamisesta reducción-nimisille lähetysasemille. Koska ne sijaitsivat osittain alueella, jota Portugali piti Tordesillasin sopimuksen (1494) mukaisesti omanaan, jesuiittojen ja heidän alamaistensa oli aika ajoin puolustettava lähetysasemiaan brasilialaisia bandeiranteja vastaan.

Bandeirantet olivat muiden aktiviteettiensa ohella myös orjakauppiaita. He olivat hyvin tyytyväisiä, kun jesuiitat olivat koonneet lähetysasemille jo valmiiksi hyvää kauppatavaraa. Heitä ei tarvinnut käydä kokoamassa viidakon piiloista. Brasiliasta orjuus poistettiin vasta 1888.

Lopulta nämä lähetysasemat muodostuivat melkein kaupungeiksi, joissa oli kauniit kivikirkot ja muita kivirakennuksia keskellä viidakkoa. Jesuiitat olivat aluksi saaneet verovapauksia ja siitä vastapalvelukseksi puolustivat aluetta Espanjan kruunun puolesta.

Jesuiitat saivat paikalliset intiaanit puolelleen suhteellisen pehmeillä käännytysmenetelmillä, ja lopputuloksena oli eräänlainen viidakkoidylli vailla pahan ulkomaailman paineita. Intiaanit myös aseistettiin tarvittaessa ja he puolustivatkin moneen otteeseen elämänmuotoaan jesuiittojen johdolla.

Jesuiitat toivat mukanaan musiikin. Se olikin sitten olennainen osa Misionesin elämää. Intiaanit mieltyivät tällaiseen musikaaliseen rinnakkaiseloon. Sitä myötä tulivat sitten monet eurooppalaiset soittimet, muiden muassa harput.

Tämä Misionesin (”lähetysasemat”) nimellä tunnettu yhteiskunta näkyy vielä nykyäänkin sekä Paraguayn että Argentiinan puolella rajaa samannimisinä maakuntina.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Katolinen kirkko ei katsonut hyvällä silmällä jesuiittojen ihmisystävällistä ja lempeää omavaraista hallintoa eikä etenkään intiaanien itsenäistä asemaa. Misiones oli tavallaan valtio valtiossa ja se näytti espanjalaisten mielestä huonoa esimerkkiä muille, kun kuri säilyi pelkän pyhän hengen voimalla. Kirjaimellisesti,

Lopulta vuonna 1767 Espanjan kuningas Kaarle III lakkautti Misionesin erioikeudet ja sitä alettiin hallita kuten muitakin siirtomaita. Paradoksaalista on, että juuri Kaarle III oli Espanjan sivistyneeksi ja valistuneeksi tunnettu hallitsija, joka tuki tieteitä ja taiteita. Monet eurooppalaiset valistuksen ajan kirjailijat kirjoittivat ihannoivasti Misionesin jesuiittavaltiosta, joka oli oikeastaan eräänlainen 150 vuotta kestänyt kommunistinen kokeilu, ennen kuin kommunismia oli edes keksitty. Se ehti ennen kuolemaansa täyttää melko tarkkaan kaksinkertaisen eliniän myöhempään Neuvostoliittoon verrattuna.

Vanha totuus onkin, että sana on miekkaa tehokkaampi ase. Pitkän päälle.

Jesuiittojen lähetysasemat peittyivät viidakon siimekseen. Siellä ne ovat vieläkin muistoina utopiasta, joka vastoin kaikkea todennäköisyyttä pysyi hengissä puolitoista vuosisataa.

Suomalaisia utopiasiirtolaisia muutti 1900-luvun alussa sekä Argentiinan että Paraguayn Misionesiin. Vuoden 2006 alussa Argentiinan puolella rajaa Oberán kaupungissa vietettiin suomalaisen siirtolaisuuden satavuotisjuhlaa. Argentiinassa ja Paraguayn puolella rajaa asuu vielä joitakin suomalaisten siirtolaisten urhoollisia jälkeläisiä.

Taisi olla vuonna 2008, kun Suomen televisiossa näytettiin reportaasi supisuomalaisesta tervaskannosta Manuel Holopaisesta, joka edelleenkin asuu viidakossa Nueva Alboradassa, lähellä Encarnaciónin kaupunkia, eläen vegetariaanin elämäänsä, tyytyväisenä yksinkertaisessa majassaan. Hänellä on savusaunansa ja hän kylpee ohi virtaavassa purossa. Suomeakin puhuu hyvin, vaikka on syntynyt Paraguayssa. Itse asiassa espanja sujuu huonommin, kun Manuel sattuu asumaan niin syvällä metsässä, ettei espanjankielisten kanssa niin paljon tule oltua yhteydessä. Hänellä oli vuosikaudet keskustelukumppaneinaan suomalaissiirtolaiset Iikka Laulaja ja Jouko Lappi. Ainakin Jouko Lappi on sittemmin kuollut vuonna 2007.

Manuel Holopainen on innokas lukutoukka, ja hänen käsissään ovat kuluneet äidin 1920-luvulla tuomat suomalaiset kirjat ja lehdet. Suomen asioistakin hän on selvillä, mutta ei suunnittele matkaa Suomeen, kun hänellä ovat asiat niin hyvin! Ei hänellä ole Suomen passiakaan, kun ei ole kansalaisuuttakaan. Ja mistä hän saisi rahat käydä Buenos Airesissa anomassa suomalaista passia? Siitä elämänasenteesta kannattaisi monen nykysuomalaisenkin ottaa oppia, ennen kuin rupeaa valittamaan milloin mistäkin hyvinvointiyhteiskunnan uskotellusta epäkohdasta.

Siinä on todellinen mallisuomalainen! Asuu yksinään metsän keskellä omavaraisena. Savusauna on jatkuvassa käytössä. Suomen itsenäisyyspäivää viettävät säntillisesti vuosittain. Suomen kieli on säilynyt elävänä ja yllättävän puhtaana. Kiitos kirjojen.

Paraguay oli Argentiinan ja Uruguayn tapaan ulkomaisen siirtolaisuuden kohdemaa. Sinne asettui saksalaisia ensimmäisen maailmansodan jälkeen. He tulivat muun muassa Tanganjikasta, siirtomaasta jonka Saksa menetti Britannialle. Lisäksi sudeettisaksalaiset löysivät Paraguaysta uuden kotimaan. Japanilaisia tuli, kuten myös ukrainalaisia. Eteläafrikkalaiset kiinnostuivat Paraguaysta siinä vaiheessa, kun Etelä-Afrikan kohtalona näytti olevan antautuminen mustien valtaan. Silloinhan verilöyly näytti monien mielestä väistämättömältä.

Asunción, Hotel Ñandutín talo, missä toimi myös Radio Ñandutí, opposition äänitorvi.

Mutta vielä harppumusiikista. Se on siis tyypillisesti paraguaylainen ilmiö, vaikka käytetään harppua toki melkein kaikkialla muuallakin Latinalaisessa Amerikassa mutta tuskin yhtä paljon.

Ollessani Paraguayn pääkaupungissa Asunciónissa vuonna 1986 kävin kuuntelemassa paraguaylaista musiikkia eräässä soittoruokalassa. Siellä olikin erinomainen harpisti soittamassa. Oikein nautittavasti. Jälkeenpäin kuulin, että nuorukainen oli sukunimeltään Petersen. Tanskalaisen siirtolaisen poika.

Eipä silti. Paraguayn Chacossa on mennoniittoja, noita alkuaan Hollannista  lähteneitä Menno Simonsin seuraajia, 1500-luvun saksaa puhuvia lahkolaisia, joita löytyy Latinalaisen Amerikan eri kolkista enemmänkin, ainakin Meksikosta ja Belizestä. Heidän uskontonsa muistuttaa jossain määrin lestadiolaisuutta, mutta mennoniitat asuvat omissa suljetuissa yhteisöissään. Minä olen kahdesti käynyt heidän siirtokunnassaan Belizessä.

Tanskalainen seikkailija-lehtimies Arne Falk-Rønne oli joskus 1950-luvulla Chacossa ja tapasi siellä paikallisen chaco-intiaanin. Jostakin syystä juutti ryhtyi puhumaan tanskaa. Intiaani ymmärsi häntä ja vastasi jollakin sinne päin vivahtavalla kielellä. Hän oli ollut mennoniittojen kanssa tekemisissä — ettei olisi peräti asunut heidän parissaan. Mennoniittojen puhuma vanha saksa on aika lähellä tanskaa ja lingvistinen silta oli näin löytynyt.

Asunción 1986. Paraguayn keskuspankin katolla oli valomainos, jonka mukaan (kenraali) Stroessner tarjoaa PAZ, TRABAJO Y BIENESTAR eli rauhaa, työtä ja hyvinvointia. Osasta kirjaimia neonputki oli jo sammunut. Hiukan yli kaksi vuotta myöhemmin kenraalipresidentti syöstiin vallasta.