Ceuta ja löytöretkien alku

Kuva: Ceutan keskustaa sataman vierellä.

Jyrki K. Talvitie

Espanjalla on Välimeren etelärannikolla Marokon naapurina kaksi enklaavia, Ceuta ja Melilla. Lisäksi Marokon rannikon edustalla on kolme Espanjalle kuuluvaa aluetta: Peñón de Vélez de la Gomeran niemi, Peñón de Alhucemasin saari ja Chafarina-saaret. Lisäksi Gibraltarin salmen länsipuolella on asumaton saari Isla Perejil, josta Marokko ja Espanja kiistelevät, mutta jota Espanja valvoo. Vélez de la Gomeralla on vain sotilastukikohta mutta ei siviiliasukkaita. Kolmella Chafarina-saaristoon kuuluvalla saarella on myös vain tukikohta Isla del Congresolla, mutta ei enää siviiliasutusta. Peñón de Alhucemas on linnoitettu kalliosaari. Sielläkin on vain sotilastukikohta. Lännempänä olevat pikkusaaret Isla de Tierra ja Isla de Mar ovat asumattomia.

Ceutan retkeen kuuluu käynti entisessä Espanjan Marokon pääkaupungissa Tetuánissa. Siellä toiminut Radio Dersa kuultiin usein Suomessakin. Vuonna 1956 Espanja luovutti siirtomaansa Marokon kuningaskunnalle. Tetouanin (ranskankielinen muoto nimestä) Kasbahissa käärmeenlumooja esitteli matelevaa ystäväänsä. Vaimoni María Cristina ei ollut ollenkaan ihastunut. Enkä kyllä minäkään.

Tämä ensyklopedinen informaatio kätkee sisäänsä Välimeren etelärannikolla käydyt vuosisataiset kahakat Espanjan, Portugalin ja ottomaanien imperiumin sekä eri arabiyhteisöjen välillä. Välimeren alueen vilkas kauppamerenkulku aina foinikialaisista alkaen on leimannut kaikkia satamakaupunkeja. Tässä yhteydessä ei ole tarpeen paneutua niihin värikkäisiin vaiheisiin enemmälti. Näiden enklaavien ja pikkusaarten historia on heijastumaa jo ennen löytöretkien aikaa tapahtuneesta. Tulivatpahan näiden maatilkkujen ominaisuudet aikanaan selvitettyä, kun olin tekemässä Suomen DX-Liiton maaluetteloa, joka on käytössä myös muualla Euroopassa DX-kuuntelijoiden keskuudessa.

Ceutan vuoristoinen takamaasto näkyy jo!

Ainoa näistä kiehtovan historian omaavista paikoista, joissa olen käynyt, on Ceuta. Olimme María Cristinan kanssa Espanjassa Marbellassa marraskuun lopulla 1987. Hotellimme uima-altaalla me olimme ainoat, jotka kävivät uimassa. Muut hotellivieraat istuivat ulkona hytisten ja vällyihinsä kääriytyneinä. Ilmeisesti silloin oli jossain määrin viileätä. Meitä suomalaisia pidettiin varmaan omituisina. Niinpä eräänä päivänä saimme päähämme lähteä uima-altaalla värjöttelyn ja silmätikkuina olemisen sijasta päiväretkelle Ceutaan ja Tetuaniin. Lautta lähti Algecirasista ohi Gibraltarin mahtavan kallion ja ajoi suoraan Ceutaan. Illalla käänteisessä järjestyksessä takaisin.

Ceuta sijaitsee niemenkärjessä melkein Gibraltarin salmen kapeimmassa kohdassa. Gibraltarin kallio näkyy vastarannalla. Ceuta on vain 20 neliökilometrin laajuinen, mutta asukasluku on kuitenkin lähes 100 tuhatta. Siinä luvussa on jo mukana Ceutaan jatkuvasti tunkeutuneita laittomia maahanmuuttajia, jotka tulevat naapurimaasta Marokosta ja etenkin etelämpää Afrikasta. Kaupungin ympärille on pystytetty kolmen metrin korkuinen aita estämään tätä, mutta siitä huolimatta aina on elintasopakolaisia, jotka etsivät parempaa tulevaisuutta pyrkimällä hinnalla millä hyvänsä Euroopan unionin alueelle. Näin siitä huolimatta, että ammattitaidottomilla ja kielitaidottomilla pakolaisilla ei ole helpot oltavat myöskään työttömyydestä kärsivissä EU-maissa, missä tällaisten pakolaisten kohdalla syrjäytymisen todennäköisyys on siten hyvin suuri.

Kuva Algecirasin puolelta merta. Siellä se Afrikan rannikko siintelee.

Ceuta on varsin miellyttävän näköinen ja oloinen espanjalaistyylinen kaupunki, jolla on pitkä historia yhteydestä Iberian niemimaahan, joka on sentään vain puolentoista kymmenen kilometrin päässä. Portugalin Henrik Purjehtijan johdolla Ceuta liitettiin jo 1415 Portugaliin. Portugali puolestaan luovutti Ceutan Espanjalle vuonna 1668.

Edellinen lause sisältää kokonaisen maailmanhistoriallisen tapahtumien vyöryn alkuvaiheen. Tuo piskuinen kaupunki, joka oli ollut arabien vuosisatainen kauppapaikka ja kauppareittien solmukohta, toimi portugalilaisten systemaattisen merenkulun tukikohtana. Sen jälkeen Ceuta hengitti Portugalin merenkulun kehityksen tahdissa.

Portugalin prinssi Henrik, Dom Enrique, oli kuningas João (Juhana) I:n neljäs poika. Hänen äitinsä oli puoliksi englantilainen. Henrik ei siis ollut kruununprinssi eikä hänellä siksi ollut selkeätä visiota tulevaisuudestaan, mutta hän oli kiinnostunut merenkulusta, kaupasta ja kristinuskon levittämisestä. Kuningas nimitti hänet Ceutan kuvernööriksi, mutta hän oleskeli enimmäkseen Sagresissa, Euroopan lounaisimman niemen Cabo São Vicenten rannalla. Siellä hän tutki ja edisti merenkulun apuvälineiden kehittämistä tähtitieteilijöiden ja maantieteilijöiden avustuksella sekä keräsi merenkulkijoiden kokemusperäistä tietoa. Sagresin merenkulkukoulusta tuli käsite. Se sijaitsi lähistöllä Lagosin pikkukaupungissa.

Siinä se on! Näkymä Gibraltarinsalmesta aavalla Atlantille.

Henrik Purjehtijan välittömänä tavoitteena oli päästä käsiksi arabien hallussaan pitämään kulta- ja norsunluukauppaan. Kullan lähteeksi tiedettiin nykyisen Ghanan eli entiseltä nimeltään Kultarannikon alue. Silloin Euroopassa ei ollut mainittavia kultaesiintymiä, toisin kuin nykyisin, jolloin Euroopan suurin kultakaivos on Suomessa. Lisäksi Henrik pyrki edistämään meritien löytämistä Intiaan, jotta sieltä johtavan maatien lukemattomat välikädet voitaisiin ohittaa. Siitä seuraisi rikastumismahdollisuuksien siirto portugalilaisten käsiin.

1400-luvulla maailmankaupan keskus ei ollut Euroopassa eikä Amerikkaa ollut vielä ”löydetty”. Keskus oli Intian valtameren laitamilla Intiassa, Maustesaarilla ja Kiinassa. Sieltä saatiin Eurooppaan kaikenlaista haluttua ja siis kalliiksi hinnoiteltua tavaraa ja materiaaleja. Henrik oli sitä mieltä, että tuo kauppa pitää saada Portugalin käsiin. Aikanaan se onnistuikin ja Portugalista tuli Euroopan Hannu Hanhi, noin kuvaannollisesti sanoen.

1400-luvulla portugalilaiset kalastelivat jo karaveleillaan kaukaisilla vesillä, ilmeisesti Newfoundlandin lähivesillä. Karaveli oli kevyt ja nopea alus. Se pystyi myös luovimaan vastatuuleen, mikä oli välttämätön edellytys Afrikan ympäri purjehtimiselle, sillä paluumatkalla saatettiin joutua purjehtimaan vastatuuleen. Matalakulkuisena karaveli soveltui myös rannikoiden tutkimiseen.

Sagresin merenkulkukoulu Lagosin pikkukaupungissa kokosi yhteen laivanrakennuksen ja merenkulun ammattilaisia. Sinne kerättiin myös valtakunnan suuret salaisuudet eli tieto siihenastisista löytöretkistä.

Ceuta näkyy jo!

Tähän asti tunnettiin Afrikan länsirannasta ainoastaan se osa, joka oli Marokon eteläisen niemen Cabo Nãon pohjoispuolella. Siitä niemestä katsottiin alkavan kuuman vyöhykkeen eikä etelämmäksi ollut uskallettu purjehtia. Merimiestarinoissa kerrottiin, että siellä on ilma hehkuvaa ja vesi kiehuvaa. Kanariansaaret kuitenkin tunnettiin, koska genovalaiset laivat olivat käyneet siellä jo noin 1340. Paavi oli silloin lahjoittanut ne saaret Kastilian kuninkaalle.

Nykyisellään Ceuta elää turismin ohella verovapaasta myynnistä. Asiakkaat eivät ole vain turisteja ja ceutalaisia (espanjaksi ceutí). Marokosta, joka ympäröi Ceutaa joka puolelta, tulee ostajia, jotka pyrkivät salakuljettamaan ostoksiaan Marokkoon.

Ceutan sisällä on 223 metrin korkuinen Monte Hachon kukkula, jonka laella on varuskunta ja näköalapaikka, mistä on upea näkymä Gibraltarin suuntaan. Sieltä on ollut aina erinomainen näkymä Gibraltarin salmeen, missä oli toisen maailmansodan aikana kaiken näkyvän liikenteen lisäksi vilskettä myös merenpinnan alla, kun saksalaiset sukellusveneet yrittivät päästä operoimaan Välimerelle ohi brittien hallitseman Gibraltarin.

Me emme kauan Ceutassa norkoilleet, sillä retken pääkohde oli Tetuán Marokon puolella. Tetuán (ranskaksi Tetouan) oli aikanaan Espanjan Marokon pääkaupunki, mutta tänä päivänä se ei näytä mitenkään erityisemmin espanjalaiselta. Se on marokkolainen kaupunki, joka kuitenkin jää Marokon suurten turistikohteiden varjoon. Sen arabikortteli Kasbah on kuitenkin näkemisen arvoinen. Espanjan Marokko oli olemassa vuodesta 1912 vuoteen 1956, jolloin Espanja ja Ranska yhdistivät Marokon siirtomaansa, joka samalla itsenäistyi Marokoksi.

Ceutasta katsoen Gibraltarin The Rock näyttää tällaiselta.

Ceutan ulkopuolelta Tetuániin johtava tie kulkee kauniiden vuoristomaisemien kautta, minkä ansiosta päiväretkenkin tekeminen Espanjasta on vaivan väärti.

Espanjan afrikkalaiset siirtomaat kokivat kenraali Francisco Francon vuonna 1975 tapahtuneen kuoleman jälkeen hyvin kirjavan kohtalon. Guineanlahdella sijaitsevat Fernando Pón (pääkaupunki Santa Isabel) ja Annobónin saaret sekä mantereella sijaitseva Río Muní itsenäistyivät muodostaen Päiväntasaajan Guinean nimellä uuden tasavallan. Pääsaari Fernando Pó on nykyisin nimeltään Bioko ja pääkaupunki on Malabo. Uutta pääkaupunkia suunnitellaan mantereelle Río Muníin. Siinä tasavallassa eivät kyllä käyneet tasan vallan hedelmät, sillä paikallinen diktaattori Francisco Macías Ngüema otti vallan eikä se ole monilonkeroisen suvun käsistä sen jälkeen kirvonnut. Päiväntasaajaguinealaiset (espanjaksi ecuatoguineanos) ovat saaneet kokea brutaalia vallankäyttöä ja suorastaan terroria monet vuodet. Viime vuosina maa on saanut merkittäviä tuloja sen alueelta löydetystä öljystä ja kaasusta. Niiden ansiosta talouden vuotuinen kasvu on ollut jopa 20 prosenttia. Päiväntasaajan Guinean bruttokansantuote per capita on Afrikan korkein. Maata on jopa kutsuttu Afrikan Kuwaitiksi.

Ystäväni Markku Visapää, joka oli maantieteilijä, jonka kanssa yhdessä harrastimme hänen Suomessa ollessaan sekä merisodan historiaa että mineraalien keräämistä, oli Afganistanista 1970-luvun alussa alkaneen kansainvälisen uransa monissa käänteissä UNDP:n palveluksessa kahteen eri otteeseen Päiväntasaajan Guineassa. Hänen uraansa mahtui myös työrupeamia Keniassa ja Fidzisaarilla.

DX-kuuntelijana minulla oli siirtomaa-aikaan yhteyksiä Río Muníin, sillä kuulin joitakin kertoja sen radioaseman Radio Ecuatorialin lyhyillä aalloilla taajuudella 4926 kHz.

Kaupunkialueen ulkopuolisella kukkulalla näyttää olevan mielenkiintoinen antenni. Olisiko Radio Ceutan?

Portugalilainen Fernando Pó löysi saaret vuonna 1472. Sen jälkeen Portugali luovutti ne Espanjalle. Iso-Britannia ja Hollanti yrittivät kumpikin saada niitä itselleen. Vuonna 1843 espanjalaiset valtasivat ne takaisin ja Río Munín vuonna 1856. Päiväntasaajan Guinea itsenäistyi jo 1968, siis seitsemän vuotta ennen Francisco Francon kuolemaa. Ei kulunut kahta vuottakaan, kun Macías Ngüema lakkautti poliittiset puolueet. Tilalle määrättiin Työtätekevien kansallinen yhtenäisyyspuolue, jonka jäseniksi määrättiin kaikki maan aikuiset kansalaiset. Näin siitä epäilemättä tuli yhtenäisyyspuolue eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö näitä puolueen jäseniä pantu myös töihin. He täyttivät siis tuon nimen ”työtätekevien” osan. Francisco Macías Nguema julistettiin jo puolueen toisessa puoluekokouksessa elinikäiseksi presidentiksi. Näin oli siis kaikki maan orastavat poliittiset ongelmat ratkaistu, puuttui vain maan nimen muuttaminen kansantasavallaksi. Elinikäinen presidentti oli tosiaan elinikäinen, sillä hänet teloitettiin seuraavan vallankaappauksen yhteydessä. Hänen veljenpoikansa otti vallan. Vuonna 2003 hänet julistettiin ”valtakunnan jumalaksi”. Suvulla on siis mennyt tosi hyvin.

Marokon eteläpuolella sijainnut Espanjan siirtomaat Saguia el-Hamraa ja Río de Oro eli ”kultajoki” ovat edelleen poliittisesti sekavassa tilassa. Espanja vetäytyi sieltä vuoden 1975 alussa, ennen kuin alueen kohtalo oli vakautettu. Marokko käytti poliittista tyhjiötä hyväkseen ja valtasi kansainvälisen mielipiteen vastaisesti alueen pohjoisosan ja pitää sitä edelleen hallussaan. Eteläosa on Polisarion (Saguia el-Hamran ja Rio de Oron kansallinen vapautusrintama) hallussa, joka on julistanut alueen itsenäiseksi Länsi-Saharaksi 1976. Vaikka kaikki Afrikan maat Marokkoa lukuun ottamatta ovat tunnustaneet Länsi-Saharan, sitä ei kuitenkaan ole tunnustettu maanosan ulkopuolella, koska Marokko maltillisena arabivaltiona on lännelle liian arvokas kumppani, etenkin arabikevään jälkeen vallitsevassa sekasorrossa.

Ceutan rantakatu.

Myös Mauritania havitteli osaa alueesta, mutta se perääntyi ajoissa sieltä. Marokko sen sijaan on rakentanut 2720 km pitkän muurin alueen poikki. Afrikan yhtenäisyysjärjestö on moneen otteeseen vaatinut kansanäänestystä alueella kuten myös YK:n yleiskokous. Ratkaisu asiassa antaa edelleen odottaa.

Espanjan alueisiin Luoteis-Afrikassa kuului myös Ifnin kaupunki, Sidi Ifni. Marokko integroi alueen itseensä jo heti Espanjan siirtomaavallan luhistuessa.

Kanarian saaret kuuluivat myös Espanjan afrikkalaisiin omistuksiin, mutta alue on sidottu tiiviisti Espanjaan ja muodostaa Espanjan yhden maakunnan.

Portugalin merenkulun myöhemmän menestystarinan kerron toisessa yhteydessä.

Liikenneympyrä, mistä pääsee Marokon puolelle.