Suomen DX-Liiton säännöt

Suomen DX-Liiton säännöt

Voimassaolevat säännöt. Voimassaolon alku: 19.06.2023 12:04:59 (Patentti ja Rekisterihallitus)

YHDISTYKSEN NIMI JA TARKOITUS

1. Yhdistyksen nimi on Suomen DX-Liitto ry, ruotsiksi Finlands DX-Förbund, ja sen kotipaikka on
Helsinki.

2. Yhdistyksen tarkoituksena on voittoa tavoittelematta edistää DX-kuuntelun harrastamista. Tätä
varten yhdistys tuottaa jäsenistölleen palveluita, järjestää kokouksia ja kilpailuja, välittää jäsenilleen
harrastevälineitä sekä levittää DX-tietoutta.

3. Yhdistyksen kieli on suomi, mutta toimintaa voidaan harjoittaa myös muilla kielillä. Kokous- ja
pöytäkirjakielenä on suomi, mutta kokouksissa voidaan käyttää puheenvuoroja ja pöytäkirjaan
voidaan sanella lausuntoja myös ruotsiksi tai englanniksi.

HALLITUS

4. Yhdistyksen toimintaa johtaa vuodeksi kerrallaan valittu hallitus, johon kuuluu vuosikokouksen
valitseman puheenjohtajan lisäksi vähintään kolme (3), mutta enintään kahdeksan (8) muuta
jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin. Lisäksi hallitus valitsee
muut tarvittavat vastuuhenkilöt.

5. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Kokous on kutsuttava koolle vähintään kaksi (2)
viikkoa aikaisemmin. Milloin vähintään kaksi (2) hallituksen jäsentä vaatii hallitusta koolle, on
kokous kutsuttava koolle neljän (4) viikon kuluessa vaatimuksen tiedoksisaattamisesta.

6. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä, ja yksi näistä on
hallituksen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

7. Hallituksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan
ratkaisee puheenjohtajana toimivan ääni, paitsi vaaleissa, joissa ratkaisee arpa.

8. Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai kaksi (2) hallituksen jäsentä
yhdessä.

9. Pankkitilien käyttöoikeus on hallituksen tehtävään määräämillä toimihenkilöillä yhdessä tai
erikseen.

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINNANTARKASTUS

10. Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
11. Toiminnantarkastajien tulee antaa hallitukselle toiminnantarkastuskertomus viimeistään viikkoa
ennen vuosikokousta.

VUOSIKOKOUS

12. Yhdistyksen korkeinta päätäntävaltaa käyttää vuosikokous. Vuosikokous kokoontuu toukokuun
loppuun mennessä. Hallitus kutsuu tarvittaessa koolle ylimääräisen kokouksen. Hallitus päättää
kunkin kokouksen osallistumistavoista.

13. Vuosikokous ja muut yhdistyksen yhdistyksen kokoukset on kutsuttava koolle vähintään kaksi
(2) viikkoa aikaisemmin ilmestyvässä jäsenlehdessä tai muussa kaikille jäsenille
sähköpostitse/kirjeitse toimitettavassa viestissä.

14. Yhdistyksen kokouksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Sääntöjä
voidaan muuttaa 3/4 ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajana
toimivan ääni paitsi vaaleissa, joissa ratkaisee arpa.

15. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin vaali.

2. Kahden (2) ääntenlaskijan vaali.

3. Kahden (2) pöytäkirjantarkastajan vaali.

4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

5. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen.

6. Esitetään hallituksen laatima toimintakertomus, tilinpäätös sekä toiminnantarkastajien lausunto.

7. Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tai muusta
toimenpiteestä, johon suoritettu tilien ja hallinnon tarkastus antaa aihetta.

8. Valitaan 4. pykälän mukaisesti hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet.

9. Valitaan kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja kaksi varahenkilöä.

10. Päätetään hallituksen vuosikokoukselle esittämät muut asiat.

11. Päätetään jäsenten vuosikokoukselle esittämät muut asiat.

16. Jos vuosikokouksen käsiteltäväksi halutaan 15. pykälän kohdan 11 mukaisia asioita, on ne
esitettävä hallitukselle kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostilla, viimeistään tammikuun loppuun
mennessä. Hallitus voi kuitenkin tapauskohtaisesti päättää muusta aikarajasta.

JÄSENEKSI LIITTYMINEN JA JÄSENTEN VELVOLLISUUDET

17. Yhdistyksen jäseneksi pääsee suorittamalla jäsenmaksun.
18. Yhdistyksen jäsenten on kutakin toimikautta varten suoritettava jäsenmaksu. Jäsenmaksuista ja
niiden maksuajoista päättää yhdistyksen hallitus.

19. Jäsen, joka jättää jäsenmaksunsa suorittamatta kuuden (6) kuukauden ajan sen erääntymisestä,
katsotaan eronneeksi yhdistyksestä.

20. Hallituksella on oikeus erottaa jäsen, joka on menettelyllään aiheuttanut huomattavaa haittaa
yhdistykselle.

YHDISTYKSEN PURKAMINEN

21. Päätös yhdistyksen purkamisesta tehdään kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa,
joiden väli on vähintään kaksi kuukautta. Ehdotuksen hyväksyminen edellyttää vähintään 3/4
äänestyksessä annetuista äänistä kummassakin kokouksessa.

22. Jos yhdistyksen toiminta lakkaa, luovutetaan yhdistyksen varat sellaiseen tarkoitukseen, jonka
purkamisesta päättävä kokous katsoo parhaiten edistävän DX-kuuntelua tai muuta
radioharrastetta.

Hyväksytty Suomen DX-Liitto ry:n vuosikokouksessa 18.03.2023.

 


One comment on “Suomen DX-Liiton säännöt
  1. Raija Pyssysalo sanoo:

    Hei! Lapsuudessani isäni kanssa kuuntelu ja raportointi oli mielenkiintoinen harrastus, isäni oli armeijan radiosähköttäjä ja kotonamme oli useampikin radiovastaanotin. Sähkötysavaimiakin oli, mutta radiolähetintä en muista käytössä olleen. En tiedä, minkämoinen herrakerho olette, mutta jos tämmöinen vanhempi rouvashenkilö kelpaa, niin lisätietoja saa laittaa osoitteeseen —.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Suomen DX-Liitto

Postiosoite:
Annankatu 31-33 C 49 c
00100 HELSINKI
Käynti sopimuksen mukaan.

Sähköposti
(Radiomaailma-lehti ja jäsenasiat): Toimisto

Puhelin:
044 0223 030 (arkisin 11-18)

Tervetuloa radion rajattomaan maailmaan!

Ulkomaisien radioasemien signaaleja voi metsästää muutenkin kuin Internetin välityksellä. Oman erityispiirteensä asiaan tuo radiokelien vaikutus asematarjontaan. Melko vähällä vaivalla ja pienellä rahalla valinnanvaraa on satojen asemien verran. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin eetterin tarjonnasta ja DX-harrastuksesta. Sivuille on myös kerätty linkkejä muihin aihetta sivuaviin Internetin palveluihin. Liittymällä jäseneksi saat vuoden 2024 Radiomaailma-lehdet (6 numeroa). Lehden voi tilata myös ilman jäsenyyttä.

SDXL:n nettivastaanottimet

Suomen DX-liiton aktiiviset KiwiSDR -asemat

SDXL-PAL, Enontekiö, Pallas http://pallas-kiwi.ddns.net:8073/ NTi MegaDipol MD300DX (V)

SDXL-IIT, Iitti http://sdxl-iit.oh2bua.fi Temporary short dipole

SDXL-LOH1, Lohja: http://sdxl-loh.ddns.net:8073/, 400m beverage 315 ast.

SDXL-MAA, Maakeski, Super-KAZ 220° http://maakeski.psokiwi.net:8076/

SDXL-KOL, Kolari, 800m LW 90°-270° http://web-888.psokiwi.net:8079/

SDXL-VIR, Virrat http://sdxlkiwi7.proxy.kiwisdr.com:8073/ BOG 170m 250°, antenniongelmia, korjataan kun ehditään

Testiasema: Kotka, SDXL-Kotka#1 http://kotisauna.psokiwi.net:8073/, testissä milloin mitäkin, lähinnä antenneja. Ja ei aina linjoillakaan.

Tiedossa olevia muita, jäsenten tai jäsenyhdistysten omia asemia:

Enontekiö, Pallas http://pallas-kiwi.ddns.net:8074/ NTi MegaLoop

FX Enontekiö, Pallas http://pallas-flydog.ddns.net:8075/ Dressler ARA-60

Joensuu MR/Karelia MW DX http://kareliamwdx.ddns.net:8073/ Various antennas 250-600m

Korpilahti RHA2 http://rha2sdr.ddns.net:8074/ long wire 430m@58°

Korpilahti RHA3 http://rha2sdr.ddns.net:8075/ long wire 240m@320°

Kotka Itäranta#1 http://flydog.psokiwi.net:8075/ Mini-Whip by PA0RDT

Kotka Itäranta#2 http://flydog.psokiwi.net:8074/ Wellbrook ALA1530LN

Kotka Itäranta#3 http://flydog.psokiwi.net:8077/ WellGood V3 Active loop, Ø1,60m

Parainen http://oh1rj.proxy.kiwisdr.com:8073/ 80m Horisontaalidipoli

Raisio RHA1 http://rhakiwi.ddns.net:8073/ Folded dipole for 48 or 75m

Tampere TreDXK#1 http://tredxk.no-ip.org:8073/ 80m horisontaalidipoli

Tampere TreDXK#2 http://tredxk.no-ip.org:8074/ Beverages: 2115-1115z 830m@278°, 1115-2115z 340m@60°

Tampere TreDXK#3 http://tredxk.no-ip.org:8075/ long wire 400m@300°

Käyttöohjeet (PDF)

Teksti-TV:n viimeisimmät lokiasemat

Online Log - AM: AM Log Online Log - FM: FM Log

Radiomaailma-lehti

Radiomaailma 6/2024 ilmestyy 2.12.2024 alkavalla viikolla. Seuraavan numeron aineisto-stopdate on 1.1.2025. Radiomaailman ilmestymisaikataulu 2023-2024. RM-kansi 5/24

DX-kirjallisuutta

DX-Tarvikepalvelusta DX-Tarvikepalvelu
voi tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta). Viimeisin WRTH 2025 hintaan 45 € + toimitusmaksu 8,50 € / tilaus. Jäsenmaksun yhteydessä 49 € sis. postit. Kysy tarkemmin tarvikepalvelun sähköpostiosoitteesta. WRTH_2025 Antenneilla aalloille -perusteoksen hinta on 19,50 € + toimituskulut 9 € (koko toimitukselle). Voit tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu Sisällysluettelo: klikkaa kannen kuvaa alla! kansi_aa_2016

Yksi tapa harrastaa DX-kuuntelua

Oheisessa YouTube-videossa Jim Solatie (JMS) esittelee DX-kuuntelua RadioGaala2013 -ohjelmassa!

“Diksaaja harrastaa radion kuuntelemista”

Mika Mäkeläinen (MTM) Radio Suomen yövieraana: YLE:n yövieras

Kävijälaskuri

Flag Counter
CloudCity
Top