Yleisradioinsinöörin muistelmat

Lähde: 40 vuotta yleisradioinsinöörinä / BoD-kirjakauppa via Heikki Marttila

Jorma K. Laiho aloitti uransa Yleisradiossa teknillisenä harjoittelijana 1973, ensimmäisten työtehtävien liittyessä yleisradioasemien taajuussuunnitteluun. Hän oli pitkään osastopäällikkönä radio- ja tv-asemia hoitavassa jakeluteknillisessä osastoryhmässä, joten Suomen korkeat radio- ja tv-mastot tulivat tutuiksi. 1990-luvun lopulla hän toimi projektipäällikkönä, kun jakelutekniikka yhtiöitettiin tytäryhtiö Digitalle. Vuonna 2001 hänet kutsuttiin Yleisradion teknilliseksi johtajaksi, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle 2013.

Monet Yleisradion ohjelmatyöntekijät ovat julkaisseet muistelmia, mutta tekniikasta on kerrottu harvemmin. Ainut Yleisradion tekniikan historiaa käsittelevä teos on vuonna 1996 julkaistu tohtori Kari Ilmosen Yleisradion historian kolmas osa. Teknillinen johtaja Paavo Velander on julkaissut vuonna 1986 suppeahkon muistelmateoksen ”Kidekoneesta väritelevisioon”. Yleisradion tuotantotekniikan yli-insinööri Pentti Pesari on vastaavasti muistellut omaa uraansa ja ennen kaikkea Yleisradion televisiotoimintaa vuonna 2005 julkaistussa kirjassaan ”Näköradiosta digitelevisioon”.

DI Jorma K. Laihon 40 vuoden ura Yleisradiossa kattoi ajanjakson vuosina 1973-2013. Tänä aikana Yleisradio muuttui tekniikaltaan hyvin omavaraisesta yhtiöstä enimmäkseen ostopalveluja käyttäväksi mediataloksi. Monet yhtiön omat tekniset toiminnot on nyt ulkoistettu ja TV- ja radiotekniikka on muuttunut lähes täysin digitaaliseksi. Kirjoittajan oma ammattiura osui juuri tähän digitaalitekniikan läpimurtoon.

Monet kirjoittajan uran aikana toteutetut hankkeet ovat häipyneet jo historian hämäriin. Suurelle yleisölle monet kirjassa kerrotut yksityiskohdat ja värikkäät tapahtumat ovat täysin tuntemattomia. Kirjoittaja selostaa myös paljon kritiikkiä herättäneen Digita Oy:n syntyhistorian omasta näkökulmastaan itse koettuine yksityiskohtineen.

Uran edetessä kirjoittajan ura eteni teknisistä tehtävistä kohti ylintä johtoa ja pitkä ura teknisenä johtajana 2001-2013 tarjosi mielenkiintoisen näköalapaikan ison yhteiskunnallisesti merkittävän mediatalon joskus melko värikkääseen taustamaailmaan. Kirja kertoo elävästi yhtiön valtapeleistä erityisesti vuosina 2001-2013 ja valottaa poliittisesti sitoutumattoman ammattilaisen ja entisen masto- ja antenni-insinöörin kohtaamia vaikeuksia tuulisella huipulla.

Kirja on hyvä läpileikkaus Yleisradion tekniikan kehityksestä, erään diplomi-insinöörin urakehityksestä ja muutosten vaikutuksista insinöörien työhön.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tervetuloa radion rajattomaan maailmaan!

Ulkomaisien radioasemien signaaleja voi metsästää muutenkin kuin Internetin välityksellä. Oman erityispiirteensä asiaan tuo radiokelien vaikutus asematarjontaan. Melko vähällä vaivalla ja pienellä rahalla valinnanvaraa on satojen asemien verran. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin eetterin tarjonnasta ja DX-harrastuksesta. Sivuille on myös kerätty linkkejä muihin aihetta sivuaviin Internetin palveluihin. Liittymällä jäseneksi saat vuoden 2019 jälkipuolen Radiomaailma-lehdet). Lehden voi tilata myös ilman jäsenyyttä. WRTH 2019: Hinta  39 € + toim. kulut. Toimitus postipakettina. Huom! Ilmoita yhteystietosi (puh ja/tai s-posti) tilauksen yhteydessä noudon varmistamiseksi. Huom.! Vain muutamia jäljellä Kansi_WRTH_2019 Tilaa saman tien Antenneilla aalloille -perusteos. Hinta DX-Tarvikepalvelussa 19,50 euroa + toimituskulut 9 euroa (koko toimitukselle). Voit tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu Sisällysluettelo: klikkaa kannen kuvaa alla! kansi_aa_2016

Viimeisimmät lokiasemat (klikkaa kuvaa)

Online Log - AM: Online Log - FM:

Radiomaailma-lehti

Radiomaailma 5/19 ilmestyy 14.10. alkavalla viikolla RM-kansi5/19

Yksi tapa harrastaa DX-kuuntelua

Oheisessa YouTube-videossa Jim Solatie (JMS) esittelee DX-kuuntelua RadioGaala2013 -ohjelmassa!

”Diksaaja harrastaa radion kuuntelemista”

Mika Mäkeläinen (MTM) Radio Suomen yövieraana: YLE:n yövieras

Kävijälaskuri

Flag Counter
Top